Kuva: Emilia Ikäheimo

Aksel Kankaanranta vastaa Erika Vikmanin fanien kritiikkiin: "En ole hypettäjäihminen"

27.11.2020 09:15 - Iiro Myllymäki

Aksel Kankaanranta on julkaissut ensimmäisen suomenkielisen soolosinkkunsa. Euroviisujen peruuntuminen keväältä oli UMK-voittajalle aluksi suuri pettymys, mutta tunteen takaa paljastui myös huojentuneisuutta.

Pyhimyksen Jättiläinen-superhitistä ja viime Uuden musiikin kilpailusta tunnettu Aksel Kankaanranta, 22, on lähtemässä suomenkieliselle soolouralle. Mieheltä on nyt julkaistu ensimmäinen suomenkielinen single Muista kuka oot, jonka kaihoisa tunnelma menee samaan kastiin UMK-voittobiisi Looking Backin ja myös Jättiläisen kanssa.

Aksel Kankaanranta kertookin, että soolouraa rakennettaessa Jättiläinen on ollut vahvasti mielessä.

- Ideana oli lähteä tunteita herättävällä lähtökohdalla. Olisi ollut ehkä vähän outoa, jos minua ensin olisi kuultu Jättiläisessä ja sitten olisi tullut jokin railatirailati-biisi perään, Kankaanranta kertoo Voice.fi:lle.

Kankaanrannan mukaan Muista kuka oot -kappaleen teksti ei ole suoraan omakohtainen, mutta hän pystyy kanavoimaan omiakin tunteitaan siihen. Mies kertoo biisin kertovan erotilanteesta, jossa ei ole katkeruutta ja toiselle osapuolelle toivotaan kaikkea hyvää. Laulun sanoituksesta on vastannut tuottelias Vilma Alina.

Kappaleen perusteella Aksel Kankaanrannassa on aineksia 2020-luvun Jesse Kaikurannaksi, joka herkällä tulkinnallaan ja suomalaisiin purevalla melankoliallaan pääsee radiokanavien tehosoittoon. Kankaanranta kertoo, että pelkkää melankoliaa ei ole kuitenkaan luvassa, vaan demojen joukkoon on kertynyt iloisempaakin materiaalia. Kuten Kaikuranta, myös Kankaanranta on tullut alun perin suomalaisille tutuksi The Voice of Finland -ohjelmasta.

Uskoi Cicciolinan voittoon

Aksel Kankaanrannan kevään suunnitelmat menivät täysin uusiksi, kun Eurovision laulukilpailu peruttiin koronan takia. Kun mies sai tietää kisojen peruuntumisesta, ensireaktio oli pettymys.

- Makasin sängyssä varmaan puoli tuntia ja katsoin kattoon ja mietin, että voi v*ttu. Olihan se vähän surullista, mutta ymmärrettävä päätös. Opin hyväksymään sen nopeasti. Varmasti kaikkia muitakin harmitti se yhtä lailla kuin minuakin, Kankaanranta sanoo.

Lopulta mies tunsi myös jonkin verran huojentuneisuutta siitä, että viisuedustukseen liittyvät hulinat peruuntuivat. Osa suomalaisista viisufaneista oli sitä mieltä, ettei mies alun alkaenkaan osoittanut olevansa juuri kiinnostunut edustuspaikastaan. Monia jäi harmittamaan, että ennakkosuosikkina pidetty räväkkä Erika Vikman hävisi. Myös Aksel Kankaanranta uskoi vahvasti, että Vikmanin Cicciolina veisi voiton, ja yllätys olikin silminnähden suuri, kun mies julistettiin voittajaksi.

Aksel Kankaanranta kuitenkin vakuuttaa, että oli innoissaan voitostaan.

- En ole ehkä sellainen hypettäjäihminen, vaan olen aika naama peruslukemilla silloinkin, jos tapahtuu jotain isoa. Omasta mielestäni olin ihan fiiliksissä voitostani. En tiedä, miten se innostus sitten pitäisi näyttää. Olin vähän shokissa, ja meni melkein viikko, että pystyin käsittelemään sen asian, Kankaanranta sanoo.

Mies sai keskustelupalstoilla ja sosiaalisessa mediassa paljon lokaa niskaansa nimenomaan Erika Vikmanin faneilta. Kankaanranta myöntää, että meni uteliaisuuttaan lukemaan hänestä kirjoitettuja kommentteja.

- Ihmisillä on oikeus mielipiteisiinsä. Ei se minua hätkähdyttänyt. Olisi eri asia, jos joku tulisi kadulla sanomaan, että ”olet ihan paska”.

Hän sanoo olevansa hyvissä väleissä Erika Vikmanin kanssa, mutta he eivät ole keskustelleet keskenään UMK:n likaiseksikin äityneestä jälkipyykistä.

Myös englanninkielinen ura kulkee mukana

Viisuista tyhjentynyt kalenteri jätti Akselille enemmän aikaa olla kavereiden kanssa, ja kesällä hän hankki itselleen ajokortin. Inssi tosin meni läpi vasta neljännellä yrittämällä. Pieniä mokia tuli kuulemma kevyen liikenteen huomioimisessa ja oikealle kaistalle liittymisessä.

Mies on kertonut, ettei hakenut mukaan seuraavaan Uuden musiikin kilpailuun. Monet euroviisumaat antoivat tämänvuotisille edustajilleen suoran pääsyn ensi vuoden edustajaksi, mutta Suomessa Yle järjesti avoimen kilpailun viime kerran tapaan eikä antanut Kankaanrannalle edes automaattista paikkaa karsinnan finaalista.

Aksel Kankaanranta ei ole kuitenkaan täysin haudannut englanninkielistä uraansa eikä myöskään ajatuksia mahdollisesta euroviisurevanssista, vaikka nyt suurimmat satsaukset ovat suomenkielisessä urassa. Hän tekee suomeksi musiikkia Etenee Recordsille ja englanniksi EMI Capitolille.

- Tykkään laulaa molemmilla kielillä. Enkkuprojekti on ehkä enemmän indiemusiikkia kuin suomeksi tekemäni.

Kankaanrannan uutuuskappaleen pääset kuuntelemaan alta. 

Lue myös: Kolumni: UMK:n ruma jälkipyykki paljastaa, mistä Cicciolina-fanituksessa todella oli kyse

Lue myös: Aksel Kankaanrannalle ei annettu automaattista paikkaa ensi vuoden UMK:ssa - "Vuosi on pitkä aika"

Kilpailut

Uusimmat