Kuva: Mikko Räsänen

Nightwishin Marko Hietalan jouluun kuuluu äidin tekemä herkku - "Sitä odotan eniten"

25.11.2020 18:15 - Lauri Kujanpää

Hietala on yksi Raskasta Joulua -kiertueen laulajista.

Raskasta Joulua -konserttikiertue järjestetään tänäkin vuonna ja lavalla nähdään Suomen parhaita metallimusiikin tulkitsijoita.

Koronapandemia otetaan oletetusti huomioon sekä yleisön että henkilökunnan puolella.

- Emme esimerkiksi voi pitää nimmarisessioita, mikä on tietenkin harmi. Pidämme myös työryhmän ja yleisön täysin erillään sekä pidämme myös muusikkojen kesken etäisyyksiä. Teemme kaikkemme, että konsertit voidaan järjestää turvallisesti, Nightwish-yhtyeestä tuttu Marko Hietala, 54, kertoo Voice.fi:n haastattelussa. Hietala on yksi kiertueen solisteista.

Vielä haastatteluajankohtana ei ollut tietoa siitä, että koronarajoituksia on jälleen tiukennettu, mutta ainakin toistaiseksi kiertue ollaan järjestämässä.

Konserttipaikkojen yleisökapasiteettia on Raskasta Joulua -työryhmän mukaan alennettu reilusti ja yleisön saapumiseen ja poistumiseen on varattu runsaasti aikaa. Konserttipaikoilla on saatavilla käsidesiä ja kasvomaskien käyttöä suositellaan. Kasvomaskeja on myös saatavilla.

Jännittävin keikka itse Hietalalle tulee olemaan tietenkin miehen kotipaikkakunnalla Kuopiossa.

- Jos siellä tyrii, niin saa varmasti hävetä enemmän, kun on niin paljon tuttuja yleisössä. Se on minulle ensimmäinen keikkani tällä kiertueella ja tietenkin voi olla, että jotain tapahtuu, Hietala nauraa.

Raskasta Joulua vietti viime vuonna 15-vuotisjuhliaan. Hietala on ollut mukana jo ensimmäisillä levytetyillä kappaleilla.

- Eräs tuttuni soitti minulle silloin vuosia sitten ja kysyi, että olisinko kiinnostunut juttelemaan Erkka Korhosen ideasta tehdä heavy-versioita joululauluista. Minusta se kuulosti sen verran järjettömältä, että halusin heti mukaan.

- En ollut vielä ensimmäisellä Tavastia-keikalla, mutta sen jälkeen olen ollut mukana jokaisena vuotena.

Kiertue loppuu ennen jouluaattoa, joten muusikot voivat viettää rauhallista pyhää perheidensä kanssa. Hietalan omiin jouluperinteisiin kuuluu tietenkin läheiset sekä hyvä ruoka.

- Eiköhän sitä mennä äidin luokse syömään ja turisemaan tovi. Äiti tekee hemmetin hyvää perunasalaattia. Se on minulle se, mitä ehkä odotan eniten, laulaja iloitsee.

Hietala ei ole juurikaan päässyt muiden muusikkojen tavoin esiintymään tänä vuonna ja esimerkiksi Nightwish on siirtänyt kiertueensa ensi vuodelle. Hietala on osannut jo lopettaa asioista stressaamisen.

- Olihan se alussa hieman stressaavaa, kun ei tosiaankaan tiennyt milloin tapahtuu ja mitä. Lopulta, pandemian venyessä, asenne on muuttunut sellaiseksi, että katsotaan sitten kun voidaan asialle jotain, Hietala sanoo ja jatkaa:

- Meille jäi viittä vaille valmis produktiokin testaamatta ja meidän olisi pitänyt aloittaa kiertue keväällä Kiinasta. Kuten arvata saattaa, ei todellakaan voitu sinne mennä. Omia soolokeikkojani ehdin vielä alkuvuodesta tekemään, mutta sen jälkeen ollaan oltu odotustilassa.

Nightwish. (kuva: Tina Korhonen)

Hietala sanoo, että on henkilökohtaisesti pärjännyt taloudellisesti, mutta esimerkiksi Nightwishin kiertuehenkilökunnalla työt ovat olleet jäissä, kun keikat peruuntuivat eivätkä muutkaan artistit pääse esiintymään. Henkilökunta tekikin Crewish-nimellä albumin, jolla he tekevät omia versioitaan Nightwishin tunnetuista kappaleista. Albumin tuotoilla autetaan tällä hetkellä työttömäksi jäänyttä henkilökuntaa

- Pakko sanoa, että se levy on hemmetin kova! Sitä on tullut kuunneltua useammankin kerran ja aina virne naamalla, Hietala kehuu.

Striimikeikka perheen kesken

Nightwish ei vielä tiedä, tekeekö se striimikeikkoja. Hietalan mukaan yhtyeen kunnianhimo on sen verran kovalla tasolla, että produktio vaatisi valtavasti kaikkea: Isoista lavasteista kunnon ohjaajiin.

- Olemme me siitä jutelleet, mutta ainakaan vielä emme tiedä, teemmekö sellaista vai emme.

Fanien iloksi Hietala kuitenkin soitti veljensä Sakari Hietalan sekä poikansa kanssa striimikeikan, jolla kolmikko esitti Black Sabbathin tuotantoa.

- Kuopion bänditoiminta ehdotti tuollaista striimausideaa. Veljeni on nuorisotoiminnassa mukana, niin alun perin hän pyysi minua antamaan nuorisolle hieman vinkkejä tulevaan. Lopulta se ajatus kasvoi ja tuossa vedossa oli ideana se, että saadaan nuorille muutama katsoja lisää.

Voisiko projekti saada jatkoa?

- Emme ole ainakaan treenanneet enempää, mutta kun se yksi veto onnistui noin hyvin, niin uskon, että jatkoakin voisi tulla.

Voice.fi, Radio City, Radio SuomiRock sekä Iskelmä ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Raskasta joulua -kiertueelle lisäkonsertteja

Lue myös: Nightwishin Marko Hietala hukuttaa surun töihin - "Ennen tein hommia liikaa"

Kilpailut

Uusimmat