Kuva: Shutterstock

Ysäriballadit, joiden tahdissa tanssittiin hitaita - herättävätkö kyseiset hitit muistoja?

29.04.2020 19:45 - Lauri Kujanpää

Ysärillä julkaistiin huima määrä erilaisia balladeja, jotka ovat edelleenkin suuria hittejä.

90-luvulla julkaistiin monia ikimuistoisia balladeja, joiden tahdissa eri ikäryhmät tanssivat hitaita diskoissa, baareissa ja tanssilavoilla. Monet kyseisistä kappaleista soivat edelleenkin runsaasti esimerkiksi radioissa ja ihmisten omilla soittolistoilla.

Vieläkö alla olevat kappaleet kuuluvat sinun elämääsi ja herättävät rakkaita tai musertavia muistoja?

Bon Jovi - Bed of Roses

Bon Jovin ikivihreä julkaistiin vuonna 1993 ja siitä tuli nopeasti yksi yhtyeen tunnetuimmista hiteistä.

Sinéad O´Connor - Nothing Compares 2 U

Legendaarisen Princen säveltämä jättihitti näki päivänvalonsa vuonna 1990 ja se nosti O´Connorin supertähteyteen.

Bryan Adams - Please Forgive Me

Kyseinen single on myynyt maailmanlaajuisesti yli 3 miljoonaa kappaletta ja se kuuluu edelleenkin Adamsin rakastetuimpiin kappaleisiin.

Apulanta - Ilona

Monen suomalaisen ysäriteinin suosikki, jonka tahdissa on vuodatettu kyyneleitä ja laulettu mukana tuntikauseja. Kappaleen tahdissa on myös tanssittu illan viimeisiä hitaita.

Céline Dion - My Heart Will Go On

Kenties yksi tunnetuimmista ysärihiteistä. Kappale nousi järkälemäiseksi hitiksi Titanic-elokuvan myötä ja on edelleenkin valtavan suosittu.

Joko olet hankkinut asiaankuuluvat Ysäri-vaatteet? Piristävät tuotteet löydät Ysäri Storesta.

Voice.fi, Radio Nova ja Ysäri ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Ysärimuodista riittää ammennettavaa - katso viisi isoa trendiä, jotka näyttävät taas hyvältä

Lue myös: Ysärin kokoelmalevyt saivat oman radio-ohjelmansa - "Silloin tehtiin legendaarisimmat kokoelmat"

Kilpailut

Uusimmat