Kuva: Mikko Räsänen

Antti Ketonen joulukiertueelle - katso kaikki paikkakunnat

22.08.2019 12:10 - Reija Saarinen

Kiertue kantaa nimeä Joululauluni.

Antti Ketonen lähtee marraskuun alussa kaksikymmentäviisi paikkakuntaa käsittävälle joulukiertueelle.  Kemin kirkosta torstaina 7. marraskuuta käynnistyvä Joululauluni-kiertue vie soolourallaan suursuosioon nousseen Ketosen kirkkoihin ja konserttisaleihin ympäri Suomen. Kyseessä on Ketosen soolouran toistaiseksi mittavin kiertue. Konserttien liput tulevat myyntiin tänään klo 12.00. 

Viime vuoden soitetuimmasta radiobiisistä vastaava Antti Ketonen lähtee Joululauluni-kiertueelle nelihenkisen bändinsä kanssa. Kuluneena kesänä kolmisenkymmentä festarikeikkaa yhtyeensä kanssa heittänyt Ketonen on tulevasta kiertueesta innoissaan. 

 - Artistina olen aina haaveillut mahdollisuudesta tehdä isoja kiertueita ja nyt kävi niin, että kun lähdimme suunnittelemaan joulukiertuetta, se vain lähti paisumaan. On tosi mahtavaa päästä kiertämään koko Suomi oman bändin kanssa. Kiertueella on mukana myös sellaisia paikkakuntia, joilla en ole aiemmin vieraillut. Olemme koko porukka todella innoissamme, Antti kertoo.

Konserteissa tullaan kuulemaan kappaleita Ketosen vuonna 2015 julkaistulta joulualbumilta, artistin omia suosikkijoululauluja sekä aivan uusia kappaleita. Yksi uusista kappaleista tulee olemaan mukana Ylen Anna laulu lahjaksi -konsertissa, mutta luvassa on myös Antin omiin joulumuistoihin pohjautuvia lauluja.

- Minulla on muutamakin uusi joululaulu tekeillä. Joulu on minulle rakasta aikaa ja siihen liittyy paljon muistoja. Olen muun muassa aikoinaan kiertänyt isäni kanssa joulupukkina ja tonttuna, ja juuri niistä muistoista on syntymässä joululaulu. Itseltäni nämä tällaiset kiertueet viime aikoina jääneet väliin, mutta on upeaa päästä nyt jakamaan tarinoita omissa konserteissani. Toivotan kaikki tervetulleeksi Joululauluni-konsertteihin, Antti sanoo. 

Kaikki kiertuepaikkakunnat näet alta.

To 7.11.   Kemi, Kemin kirkko                                                

Pe 8.11.   Oulu, Tuomiokirkko    

To 14.11. Valkeakoski, Sääksmäen kirkko                                                                     

Su 17.11. Turku, Logomo                                                        

Ma 18.11. Järvenpäätalo                                                                                       

Ke 20.11. Vaasa, Palosaaren kirkko                                     

To 21.11. Kouvola, Sippolan kirkko                                                                                               

Su 24.11. Iisalmi, Kustaa Adolfin kirkko                             

Ma 25.11. Ylivieska akustiikka                                                

Ti 26.11. Hämeenlinna, Hämeenlinnan kirkko                                           

Ke 27.11. Jyväskylä, Taulumäen kirkko                              

To 28.11. Kuopio, Tuomiokirkko                                                                                          

Su 1.12. Lappeenranta, Lappeen Marian kirkko                                       

Ma 2.12. Lahti, Ristinkirkko                                                   

Ti 3. 12. Kotka, Kotkan kirkko                                             

Ke 4.12. Jämsä,  Jämsän kirkko

La 7.12.  Tampere, Aleksanterin kirkko                                                        

To 12.12. Hamina, Miehikkälän kirkko                               

Ma 16.12. Salo, Halikon kirkko                   

Ti 17.12. Seinäjoki, Lakeuden risti          

Ke 18.12. Savonlinna, Tuomiokirkko      

To 19.12. Hyvinkää, Hyvinkään kirkko    

Pe20.12.  Kokemäki, Kokemäen kirkko 

La 21.12. Riihimäki, Keskuskirkko           

Su 22.12. Kauhajoki, Kauhajoen kirkko

Lue myös: Antti Ketonen, 40, ei haaveile perheestä: "Olen kuitenkin loppujen lopuksi aika vaikea ihminen"

Kilpailut

Uusimmat