Kuva: Emmi Moilanen

Yle: Räppäri Pyhimys saa merkittävän sanoittajapalkinnon

25.07.2019 18:15 - Lauri Kujanpää

Pyhimys saa palkintonsa Kotkan Meripäivillä.

Yle tiedottaa kotisivuillaan, että räppäri Pyhimys, eli Mikko Kuoppala, 37, saa arvostetun Juha Vainio -palkinnon, joka myönnetään vuosittain ansioituneelle kotimaiselle sanoittajalle. Aikasemmin palkinnon ovat saaneet muun muassaa Juice Leskinen, Samuli Putro, Pauli Hanhiniemi, Ismo Alanko sekä Paula Vesala.

– Tämä tuntuu hyväksynnältä henkilökohtaisesti, mutta myös ylipäätänsä rap-musiikille. Ajattelen, että olen jollain tavalla onnistunut tekemään lyriikkaa, joka on suomalaisen perinteen mukaista, mutta silti uudenlaista rap-musiikkia, Kuoppala kertoi Ylelle.

– Kirjoittaminen on minulle nimenomaan roolileikkiä. Yritän mennä sen henkilön mielen sisälle, mikä kulloinkin puhuu. Tietyllä tavalla niissä heijastuu puolia myös itsestäni.

Pyhimys palkittiin viime helmikuussa Emma-gaalassa kuudella Emmalla. Miehen jättihitti Jättiläinen voitti myös tämän vuoden Radio Gaalassa Vuoden radiobiisi -palkinnon.

Juha Vainio -palkinnon jakaa vuonna 1990 perustettu Juha Vainio Rahasto, jonka hallitukseen kuuluu edustajia Kotkan kaupungista, Suomen Musiikintekijät ry:stä sekä Juha Vainion perikunnasta.

Pyhimys saa palkintonsa Kotkan Meripäivillä.

Lue myös: Räppäri Pyhimys löysi uudestaan musiikin tärkeyden: "Oli vahva tunne, ettei näin voi jatkua"

Lue myös: Pyhimys kertoo päiväkodista saamastaan palautteesta - "Lapset voivat kuunnella musiikkiani"

Lähde: Yle, Musiikintekijät

Kilpailut

Uusimmat