Kuva: Iiro Myllymäki

Anna: Laulaja Sanni muistelee ikävää hetkeä uransa alusta: "Totuus tuli päin pläsiä"

16.08.2018 11:15 - Iiro Myllymäki

Sanni kertoo Anna-lehdelle, että hän on naisena joutunut kohtaamaan paljon ennakkoluuloja urallaan.

Vuoden 2013 keväällä Suomen pop-taivaalle ilmestyi kiinnostava uusi ääni. Tämä ääni kuului silloin 19-vuotiaalle Sanni Kurkisuolle, joka oli aiemmin nähty Miss Farkku-Suomi -elokuvassa. Prinsessoja ja astronautteja -niminen ensisinkku sai paljon radiosoittoa, mutta vasta seuraavat sinkut Jos mä oon oikee ja Me ei olla enää me räjäyttivät kunnolla potin.

Nyt Sanni on muistellut Anna-lehden haastattelussa uransa alkua ja sitä, miten häneen tuolloin suhtauduttiin.

- Naisia kohdellaan usein eri tavalla kuin miehiä. Tämä totuus tuli päin pläsiä, kun 19-vuotiaana julkaisin ensimmäisen sinkkuni. Vaikka olin treenannut soittamista ja tehnyt musiikkia monta vuotta, minua pidettiin pissiksenä, jonka biisit joku levy-yhtiön setä on tehnyt. Meni kolmisen vuotta ennen kuin alettiin huomata, että olen muusikko, joka tekee itse musiikkia. Nuorta miesmuusikkoa harvemmin kyseenalaistetaan samalla tavalla, Sanni kertoo Annalle.

Sannin haastattelu on osa Annan haastattelukokonaisuutta, jossa monilta vaikutusvaltaisilta suomalaisnaisilta on kysytty, mistä aiheesta juuri nyt pitäisi puhua, jotta maailmasta tulisi parempi paikka. Sanni haluaa puhua tasa-arvosta ja kannustaa nuoria tyttöjä seuraamaan rohkeasti omia unelmiaan.

- Onneksi naiset ottavat koko ajan enemmän tilaa musiikkimaailmassa. Nykyään tiedetään, että naiset soittavat kitaraa ja rumpuja ja tuottavat musiikkia. Nuorille tytöille haluan sanoa, että menkää ja tehkää. Tytöt voivat tehdä vaikka mitä, ei tarvitse olla vain soma ja harmiton. Naisellakin on oikeus olla pain in the ass, Sanni kuvailee.

Sannin tulevalta neljänneltä albumilta on julkaistu kolme sinkkua, Pornoo, Jacuzzi ja Sit ku mä oon vapaa. Nainen on aiemmin kertonut Voice.fi:lle, että albumin biisimateriaali on jo kasassa, mutta julkaisupäivää ei ole vielä päätetty.

Lue myös: Sanni joutui Miamissa pelottavaan tilanteeseen - "Ajattelin, että nyt meidät tapetaan"

Lue myös: Elokuvatähtenä julkisuuteen noussut Sanni haluaa palata valkokankaalle - roolitarjouksia sadellut

Lähde: Anna

Kilpailut

Uusimmat