Kuva: Eurovision.tv

Georgian euroviisubiisi jakaa vahvasti fanien mielipiteet

19.04.2018 21:15 - Iiro Myllymäki

Voice.fi:n euroviisutoimittaja Iiro Myllymäki esittelee ja arvioi kaikki vuoden 2018 euroviisukappaleet.

Georgia ammentaa syvältä kansanmusiikistaan tämän vuoden euroviisukappaleessaan. Ethno-Jazz Band Iriao esittää Lissabonin viisuissa kappaleen For You, joka nimestään huolimatta esitetään esikatseluvideolla täysin georgian kielellä. Eurovoix-sivusto kirjoittaa, että itse Euroviisuissa sanoitukset ovat osittain englanniksi.

Iriao-yhtyeen tavoitteena on yhdistää jazz-elementtejä perinteiseen georgialaiseen polyfoniseen musiikkiin. Georgialainen polyfoninen laulaminen on jopa lisätty UNESCOn ylläpitämään aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. For You -kappaleen ei ole kuitenkaan tarkoitus olla vakavahenkistä korkeakulttuuria, vaan kappaleen taustalla olevat ihmiset ovat kuvailleet sitä ”melodiseksi, helpoksi ja ymmärrettäväksi”.

Kappale on jakanut vahvasti viisufanien mielipiteet. Joidenkin mielestä kappale on unettava, kun taas toisten mielestä hyvällä tavalla rauhoittava.

"Kerrankin Georgialta tulee kunnon laulu! Georgian kieli on kaunis, ja on hienoa, että he eivät pelänneet lähettää georgiankielistä laulua. Ja kuuluisa georgialainen miesten polyfoninen laulu tekee tästä kappaleesta ainutlaatuisen tänä vuonna", on yksi kommentoinut YouTubessa.

"Tässä kappaleessa on ihana rauha. Rakastan kertosäettä. Tsemppiä Georgia!" kannustaa toinen.

"Kieli on kaunis, mutta mielestäni tämä on tylsä", on puolestaan yksi todennut.

"Onhan tämä erilaista. Tässä ei vain mielestäni ole mitään tunnetta. Tämä vaikuttaa vähän väkinäiseltä minulle", on yksi kritisoinut.

Arvio:

Kansanmusiikista ammentaminen on Euroviisuissa täysin ok, mutta voisiko sen tehdä tätä kiinnostavammin, kiitos? Tämä kolmen minuutin pönötys pistää vain nukuttamaan ja on täydellistä vessataukomateriaalia.

For Youn melodia johdattelee ajattelemaan joululauluja, ja tämän voisi hyvin kuvitella laulavansa kirkossa osana Kauneimmat joululaulut -yhteislaulutapahtumaa. Tosin näin hienoissa stemmoissa kappaletta tuskin tuollaisessa tilaisuudessa kuulisi. Laulullisesti Georgian miehet hoitavatkin hommansa hyvin, jos vain tällainen paatoksellinen lähestymistapa musiikkiin uppoaa. Minuun ei uppoa. Georgia tarjoilee komeaa laulantaa tyhjässä laulussa, jota kukaan ei tule muistamaan enää kahta kuukautta Euroviisujen jälkeen.

Ja miksi ihmeessä videolla nähdään dj vääntelemässä laitteitaan, jos itse kappaleessa ei ole mitään modernia vivahdetta? Kappaletta rytmittävä rumpukoneen kumahduskin on kuultu jo esimerkiksi vuoden 2004 Lane Moje -klassikossa, eli sekään ei riitä tuomaan kappaletta tähän päivään.

Ainakin toistaiseksi kappale sijoittuu omalla listallani vuoden huonoimmaksi yhdessä Venäjän Julia Samoylovan kanssa.

Lue aiemmin julkaistut viisuesittelyt tästä linkistä.

Lue myös: Euroviisujen tämän vuoden inhotuin kappale tulee Venäjältä

Lähteet: Eurovoix, Eurovision.tv

Kilpailut

Uusimmat