Kuva: Youtube

Israel on vedonlyöjien ykkössuosikki viisuvoittajaksi - esitys on varmasti tämän vuoden puhutuin

14.03.2018 16:45 - Iiro Myllymäki

Voice.fi:n euroviisutoimittaja Iiro Myllymäki esittelee ja arvioi kaikki vuoden 2018 euroviisukappaleet.

Israel voittaa tänä vuonna Euroviisut. Näin ainakin, jos vedonlyöjien tilastojen, YouTube-katselukertojen ja kappaleen aiheuttaman kohinan perusteella voi jotain päätellä. Israelin edustajana toimii 25-vuotias Netta Barzilai, joka sai edustuspaikan itselleen voitettuaan israelilaisen kykykilpailun. Kilpailussa nainen hurmasi live-esityksillään, joissa hän käytti hyväkseen vocal looper -soitinta kerrostaakseen ja manipuloidakseen omaa ääntään.

Nettan edustuskappaleen nimi on Toy. Kappaleen ovat kirjoittaneet Stav Beger ja Doron Medalie, joista jälkimmäinen on ollut kirjoittamassa kahta aiempaa Israelin edustusbiisiä (Golden Boy vuonna 2015 ja Made of Stars vounna 2016). Kappaleen sanoissa väärin käyttäytyvän miehen annetaan kuulla kunniansa ja ylistetään naisten voimaa. Kappale onkin monissa kommenteissa liitetty vallalla olevaan #MeToo-liikkeeseen.

#MeToo-kytkentä on vain yksi monista aiheista, joista Israelin viisun ympärillä nyt keskustellaan. Kappaleen menestyspotentiaali on yksi paljon puhuttanut asia. Nyt kun kaikki 43 viisukappaletta on julkaistu, monet viisufanit ovat pistäneet kaikki kappaleet paremmuusjärjestykseen. Monissa näistä listauksista Israel keikkuu ykkösenä. Tämän lisäksi Toy on tällä hetkellä vedonlyöjien yksimielinen ykkössuosikki koko kilpailun voittajaksi. Israelin vedonlyöntikertoimen ero kakkosena tulevaan Viron La Forzaan on merkittävä, 3,35 vastaan 8,2. Tiedot perustuvat Eurovision World -sivuston ylläpitämään yhteenvetoon eri vedonlyöntifirmojen listoista. 

Voittomahdollisuuksien lisäksi keskustelu käy kuumana siitä, saako Netta epäreilua kilpailuetua manipuloimalla ääntään loopperillaan. Euroviisut järjestävä EBU on jo vahvistanut, että Netta saa käyttää loopperia lavalla, kunhan vain kaikki sen toistamat äänet tuotetaan livenä. Tällaista loopperia ei ole ennen euroviisulavalla nähty, ja muutenkin livelaulun manipulaatiosta on viisuympyröissä vain vähän ennakkotapauksia. Vuonna 2000 Tanskan Olsen Brothers voitti kappaleella, jossa käytettiin hyväksi äänen robottimaiseksi muuttavaa vocoder-efektiä. Toiseksi sijoittunut Venäjä vaati Tanskan voittokappaleen diskaamista vocoderin käytön perusteella, mutta ei saanut tahtoaan läpi. Viime vuonna Norjan esiintyjille annettiin lupa pitää kappaleeseen kuuluvat ennalta äänitetyt vokaalisamplet biisinsä taustanauhalla. Tuolloin Norjan edustuskappaleen laulaja Aleksander Wallmann kommentoi, että Norjan delegaatio onnistui muuttamaan Euroviisujen virallisia sääntöjä laulusamplejen käytöstä. Nyt suomalaiset viisufanit miettivät, voisiko Saara Aallon Monsters-kappaleen ”lapsikuoron” luoda jotenkin livenä. UMK-finaalissa kappaleen lapsikuorolta kuulostavat taustalaulupätkät oli korvattu kahden naistaustalaulajan laululla.

Arvio:

Vain harvasta euroviisubiisistä voi sanoa, että ”tällaista ei ole koskaan aiemmin kuultu”. Tästä kappaleesta voi. Toy on käsittämätön hybridi, jonka ei mitenkään uskoisi toimivan. Vai kuulostaako tämä paperilla toimivalta: feministisen sanoman omaava elektroninen etnopop-kappale, jonka koukkuna on kanan kotkotus ja jonka sanoituksissa mainitaan Pikachu ja Barbie ja joka alkaa ääntelyllä ”rii, auts, he, hmm, laa”. Ei kuulosta hitiltä, ei edes euroviisupiireissä. Mutta Israelin hullunrohkeus toimii ja saattaa hyvinkin kiidättää maan ylivoimaiseen voittoon.

Koko kummallinen kyhäelmä lepää täysin Nettan karisman varassa. Nainen hupailee kotkottavana ja ilmeilevänä voimanaishahmona, mutta luo loopperillaan samalla kuvan itsestään uskottavana muusikkona. Mielestäni on mahtavaa, että Netta saa käyttää loopperiaan viisulavalla. Ihmisäänen manipuloiminen on oikein käytettynä erittäin kiehtovaa, ja looppaamisen katsomisessa on jotain hypnoottista mutta samalla vaaran tuntua – mitä jos laulaja mokaa ja alkaakin loopata epävireistä säveltä? Jotkut viisufanit ovat nyt huolissaan, että äänimanipulaation salliminen viisuissa johtaa ajan myötä playback-laulun sallimiseen, mutta itse en näe näillä asioilla minkäänlaista yhteyttä. Nykymusiikissa ihmisääntä monesti kohdellaan ääniraitana, jota pilkotaan, efektoidaan ja soitetaan kuin syntikkaa. Euroviisujen tulee muuttua ajan mukana, ja vokaalisamplet ovat jo muutaman vuoden ajan olleet todella pop.

Kaiken uuden lisäksi Netta tuo viisuihin myös jotain vanhaa – nimittäin vahvoja etnisiä sävyjä. Tietyissä osissaan biisi johdattelee niihin aikoihin, kun oman maan musiikkiperimän ilmentäminen Euroviisuissa oli se juttu. Onneksi Toyn kertosäe on niin yksinkertainen, että se tasapainottaa hyvin kaikkea sen ympärillä tapahtuvaa hurlumheitä.

Kuten Euroviisujen yhteydessä yleensä minulla on tapana todeta: kaikki riippuu live-esityksestä. Voihan tämä kanakeitto vielä väljähtää itse esityksen myötä, mutta en jaksa uskoa siihen. En malta odottaa, että pääsen kotkottamaan tämän tahtiin Lissabonissa. Jos Israel voittaa, on pistettävä tiputanssiksi.

Lue aiemmat euroviisuesittelyt tästä linkistä.

Lue myös: Euroviisuvoittaja Alexander Rybak tekee paluun viisuihin - edustaa nyt aivan erilaisella kappaleella

Lähteet: Eurovision.tv, Eurovision World, Wiwibloggs, Eurovision.tv, Eurovoix

Kilpailut

Uusimmat