Kuva: Getty Images

Floor Jansen pelasti Nightwishin? "Hän palautti hymyn yhtyeen kasvoille"

03.03.2018 08:15 - Mikko Räsänen

Kirjailija Timo Isoaho seurasi Nightwishia läheltä neljä vuotta. Hän näki läheltä sen valtavan muutoksen, minkä laulajan vaihtuminen bändissä aiheutti.

Tällä viikolla ilmestyi Timo Isoahon kirja Nightwish – We Were Here, joka seuraa Nightwishin Endless Forms Most Beautiful -albumin tekoa ja sen julkaisun jälkeistä maailmankiertuetta. Kirjan takia Isoaho on seurannut pitkään Nightwishia todella läheltä ja matkustanut bändin mukana ympäri maailmaa.

- Neljä vuotta sitä tehtiin. Otin kymmeniä tuhansia valokuvia, enkä laskenut, miten monessa maassa olin Nigtwishin kanssa. Niitä on varmaan noin 15, Isoaho miettii.

Isoahon ja bändin historia menee 20 vuoden taakse vuoteen 1998, jolloin Nightwish esiintyi ensimmäistä kertaa Tavastialla. Keikka teki Circus-webzinen toimittajana toimineeseen Isoahoon niin suuren vaikutuksen, että hän etsi keikan jälkeen Tuomas Holopaisen käsiinsä.  

- En muista näimmekö baaritiskillä vai kävinko backstagella, mutta silloin kävin jotain Tuomaksen kanssa juttelemassa. Jonkinlainen siemen siinä jo varmaan kylvettiin. 

Isoaho myöntää, että ei hän olisi osannut silloin ennustaa, missä Nightwish on 20 vuotta myöhemmin.

- Silloin bändin jäsenet eivät näyttäneet suurilta maailmantähdiltä vaan kiteeläisiltä juuri armeijasta päässeiltä nuorukaisilta, Isoaho muistelee nauraen.

Timo Isoaho ja uunituore Nightwish-kirja. (kuva: Mikko Räsänen)

Nightwishin nousi maineeseen Suomessa ja maailmalla. Isoaho tutustui koko yhtyeeseen jo alkumeterillä ja seurasi bändin taivalta läheltä. Vuosikymmeniin mahtui toinen toistaan upeampia albumeja ja menestyskiertueita, mutta myös vaikeampia asioita kuten välirikoista johtuneet laulajanvaihdokset.

Ajatus nyt julkaistuun kirjaan on itse asiassa seurausta syksyn 2012 tapahtumista. Silloin Nightwish antoi potkut laulajalleen Anette Olzonille ja värväsi hänen tilalleen Floor Jansenin

Ennen muutosta ilmapiiri yhtyeen sisällä oli ollut kireä. Kaikki muuttui sinä hetkenä, kun laulajaa vaihdettiin.

- Pari kuukautta laulajan vaihdoksen jälkeen huomasin, että hymyt olivat palanneet bändin jäsenten kasvoille. Bändin jäsenet kun tunsi, niin muutoksen huomasi jo heidän kehonkielessään. Joku taisi myös sanoa, että nyt pystyy taas nauttiman tekemisestä sillä levelillä, missä tästä on kyse.  Sen nähdessäni ehdotin Tuomakselle, että mitä jos tehtäisiin kirja seuraavasta levystä ja sen jälkeisestä kiertueesta.

Tuomas piti ideasta ja Isoaho pääsi seuraamaan bändin elämää todella läheltä.

- Tässä auttoi se, että olen tuntenut bändin niin pitkältä ajalta. Ei tätä kirjaa olisi varmaan tehty, ellei heillä olisi ollut täydellistä luottamusta minuun. 

Isoaho myös kiittelee sitä, miten helppoa Suomen suosituimman metalliyhtyeen kanssa on työskennellä.

- Minä en ole ainoa, joka on hämmästellyt sitä, miten näin isot starat voivat olla niin maanläheisiä. Jos rock-tähteyteen yleensä liitetään joitakin huonoja juttuja, niin mitään sellaisia ei ole tässä bändissä. Heidän kanssaan on hyvin miellyttävää työskennellä.

Projekti ehkä kasvoi matkan varrella suuremmaksi kuin Isoaho oli arvannutkaan. Kirjan tekemiseen käytettyjen työtuntien määrää hän ei uskalla edes arvailla. 

- Jos rahan takia näitä hommia tekisin, niin en olisi tätä tehnyt. Tuntipalkka olisi varmaan joku 0,1 senttiä, Isoaho arvelee.

- Kun kirja tuli puheeksi ja Tuomas sanoi, että tehdään, niin ajattelin, että sitten myös tehdään. Minulla on sellainen periaate, että se mitä tehdään, tehdään myös kunnolla. Matkan varrella projekti vain kasvoi entisestään, mutta ajattelin, että jos tähän menee tuplasti enemmän aikaa, niin sitten menee. 

- Ja kun saa tehtyä kirjaa bändistä, minkä jäsenet ovat pitkän aikavälin tuttuja ja osoittautuneet hienoiksi ihmisiksi, saa kirjaan oman intohimon ja sydämen mukaan.

Isoaho on nyt tyytyväinen, kun valmis kirja on hänen kädessään.

- Tuli sellainen kuin piti ja voi oikeasti itse sanoa, että ei mennyt neljä vuotta hukkaan, vaan tästä tuli aika hyvä.

- Jatko-osaa ei kuitenkaan ole näköpiirissä, hän kertoo nauraen. 

Mutta mitä arvelee Nightwish-kirjailija yhtyeen tulevaisuudesta. Voiko Nightwish nousta vielä nykyistäkin suurempaan suosioon?

- Kyllä varmaan, miksi ei? Tuomakselta aina kysellään, voiko bändi kuulostaa vieläkin isommalta. Nightwish on jo iso, mutta en näe mitään syytä, miksi se ei voisi olla jatkossa vieläkin isompi. 

- Judas Priestit, Scorpionsit ja monet muut bändit katoavat viiden vuoden aikana. Monien legendojen kanssa aletaan olla niin finaalissa, että skeneen tulee tilaa. Headliner-tason bändeistä alkaa olla pulaa, Isoaho maalaa Nightwishin tilannetta. 

- Siellä kaivataan tällaisia uusia vain 20 vuotta vanhoja bändejä, hän nauraa.

Nightwisihn parhaasta kappaleesta kirjailijalla on selvä mielipide.

- Varmaan pakko sanoa Greatest Show on Earth. Hyviä vaihtoehtoja olisi kyllä niin hemmetin monta. Mutta jos Tuomas ja bändi tekevät onnistuneesti kappaleen koko maailmanhistoriasta, mikä menee myös pitkälle tulevaisuuteen maapallon tuhoutumisen jälkeiseen aikaan, niin onhan se saavutus, joka ei jätä vaihtoehto.

Katso alta Greatest Show on Earth -kappaleen liveversio.

Lue myös: Entinen Nightwish-laulaja lähes tunnistamattomana tuoreissa kuvissa - elää nykyään taviksen elämää

Kilpailut

Uusimmat