Kuva: AOP

Ysärifanit huomio: Aqua saapuu Suomeen!

05.04.2017 10:00 - Mikko Räsänen

90-luvun suosituimpiin dance-yhtyeisiin kuuluva Aqua esiintyy We Love the 90's -festivaaleilla.

Tanskalainen Aqua saapuu tänä kesänä Suomeen ja esiintyy elokuussa Helsingin We Love the 90's -festivaaleilla. Aqua on yksi kaikkien aikojen menestyneimpiä eurodance-yhtyeitä, sillä sen levyjä ja singlejä on myyty yhteenlaskettuna yli 33 miljoonaa kappaletta. Yhtye oli eurodance-artisteista erikoinen myös siinä mielessä, että se onnistui tekemään läpimurron myös USA:ssa, missä bändin debyyttialbumi Aquarium myi kolminkertaista platinaa.

Suomen suosituinta ysäriohjelmaa Radio Novan Retroperjantaita juontava Oku Luukkainen on artistikiinnityksestä innoissaan.

- Aquan isosta comebackista uutisoitiin viime vuonna, ja siitä lähtien on toivottu, että Barbie Girlin esittäjät saataisiin Suomeen. Mahtavaa, että tuo toteutuu, koska tuolla on valtava määrä ysärifaneja, jotka eivät ole koskaan nähneet Aquaa livenä, kertoo Luukkainen, joka itsekin esiintyy We Love the 90's -festareilla.

Kuuntele Aquan suurimpia hittejä alta.

We Love the 90's -festivaalin ohjelmisto näyttää nyt seuraavalta:

PERJANTAI 25.8.2017

Aqua, E-Type, La Cream, Mr President, Neon 2, Haddaway, Solid Base, Rednex, Fun Factory, Captain Jack

Jatkot Apollo Live Club, esiintymässä Basic Element

LAUANTAI 26.8.2017

Thomas Anders & Modern Talking Band, Reel to Real, La Bouche, E-Rotic, Alexia, MAXX, Pandora, Günther, Movetron, Dj Oku Luukkainen Retroperjantai special.

Jatkot Apollo Live Club, esiintymässä Waldo's People

Lue myös: We Love The 90's tekee paluun! Luvassa huippuesiintyjiä

Kilpailut

Uusimmat