Kuva: Mikko Räsänen

Irina Björklund tekee kevätkiertueen Suomessa - katso aikataulut täältä

28.02.2017 10:24 - Anna Hopi

Björklund työstää kevään aikana myös uutta albumia.

Näyttelijä-laulaja Irina Brjörklund kertoo nauttivansa tällä erää urallaan eniten live-tilanteista yleisön kanssa. Hän nauttii kiertueista - tällä erää on työn alla maaliskuussa alkava konserttikiertue Suomessa.

- Viimeksi keikkailin Suomessa joulukuussa, hän muistelee Iskelmän haastattelussa.

- Uusi konserttikiertue kulkee nimellä FINLANDAIS - itsenäisen Suomemme 100-vuotisjuhlan kunniaksi. Konsertti käsittelee huumorilla ja lämmöllä suomalaisuutta suomalaisten biisintekijöidemme sanojen kautta, sadan vuoden ajalta. Ajatuksena on, että vastavuoroisesti samantyyppisellä ohjelmistolla tutustutan myös ranskalaiset yleisöt tänä vuonna meihin suomalaisiin, Ce soir tout peut arriver-levyn Ranskan julkaisun myötä.

Brjörklundin biisintekointo ei ole tyrehtynyt, vaan nainen kertoo työstävänsä parhaillaan uutta musiikkia.

(kuva: Mikko Räsänen)

Suomalaiselle musiikille jalansijaa ulkomailla

Suomalaistähti on saanut tunnustuksen, josta moni suomalaistaiteilija voi vain unelmoida. Hänet on noteerattu asuinmaassaan Ranskassa työnsä tiimoilta. Irinalle luovutettiin äskettäin Ranskan kulttuuriministeriön puolesta ritarin arvo "Chevalier des Arts et des Lettres".

- Yleisesti ottaen paras palkinto on aina yksittäisen ihmisen kiitos tehdystä työstä - oli sitten kyse elokuvasta, tai konsertista. Mutta kieltämättä Ranskan valtion puolelta saatu tunnustus on minulle tänä vuonna merkinnyt äärettömästi - kun olen monta vuotta tehnyt töitä sen eteen, että Suomalainen musiikki saisi jalansijaa Suomen ulkopuolella, ja nimenomaan asuinmaassani Ranskassa - ja päinvastoin, laulanut Suomessa nimenomaan rakastamallani ranskankielellä, Irina iloitsee.

Elokuvapuolellakin Irinalla on kiinnostavia projekteja. Hänellä on pieni osa AJ Annilan kansainvälisessä Ikitie-elokuvassa.

- Se on aivan huikea, Tommi Korpelan ja tanskalaisen Emmy-palkinnonkin voittaneen Sidse Babett Knudsenin tähdittämä tarina Stalinin vainoista 1930-luvulla, hän selostaa.

(kuva: Mikko Räsänen)

Luovuus on onnen virtausta

Björklund kertoo nauttivansa tällä hetkellä mantelipuiden kukinnasta ja linnun laulusta. Hän sanoo, ettei mikään voita kauneudessaan kevättä Ranskassa.

- Kevät on vaan niin hurjan kaunista ja inspiroivaa aikaa! Miten se vanha viisaus menikään.. "Tärkeintä elämässä on puutarhan hoito, eikä sekään ole kovin tärkeää..." Täällä maaseudulla ei ole vaikeaa elää sen elämänohjeen mukaan. Jossain tuolla kaukana pyörii joku ihmeellinen maailma rahan, vallan ja teknologian ympärillä, hän hymyilee.

Luovuus virtaa rauhallisessa ympäristössä, ja Irina kertoo saavansa harva se päivä uusia ideoita.

- Idea voi syntyä nimenomaan vaikka noiden mantelipuiden kautta.. tai radiosta kuulemani hyvän poljennan kautta.. tai hyvän yhteistyöpartnerin kanssa työskentelyn kautta, hän miettii.

- Kun tein käännöstyötä, luovuuden herätti välittömästi upea suomenkielinen teksti - sormia ja ajatusta kuumotti päästä sitä kääntämään toiselle kielelle. Jokin uusi idea, konsepti, tai ilmapiiri voi sen myös herättää henkiin, ja silloin aika ja paikka häviävät.. kehon valtaa lämmin pumpulinen onnen virtaus, joka vie kynää eteenpäin - jälkeenpäin saattaa itse ihmetellä että häh, mistä tuo ajatus tuohon paperille tupsahti.

(kuva: Mikko Räsänen)

Katso Irina Björklundin kiertuepäivät alta.

09.03.2017 - Helsinki, G-Live Lab
10.03.2017 - Turku, Linnateatteri
11.03.2017 - Porvoo, Vanha Navetta
17.03.2017 - Oulu, Rauhala
18.03.2017 - Keminmaa, Vallenius-sali
19.03.2017 - Kajaani, Kaukametsän Sali
23.03.2017 - Helsinki, Lauttasaaren kirkko
24.03.2017 - Pori, Kulttuuritehdas Kehräämö
25.03.2017 - Lahti, Katu-klubi

(kuva: Mikko Räsänen)

Lue myös: Irina Björklund teki Jukka Pojan Silkkii-kappaleesta ranskankielisen version - kuuntele

Kilpailut

Uusimmat