Kuva: Senja Rapila

Kaihon karavaania luotsaava Tuure Kilpeläinen: "En ole bändin yksinvaltias"

10.03.2017 10:00 - Anna Hopi

Tuure Kilpeläinen ja Kaihon karavaani palkittiin Iskelmä Gaalassa Vuoden yhtyeenä.

Tuure Kilpeläinen kertoo, että häneltä tulee luonnostaan Kaihon karavaani -bändin liiderin rooli.

- Hommassa pitää olla yksi kippari, ja se oli alusta lähtien visioni. Toinen mahdollisuus olisi, että olisin sooloartisti, jolla olisi jotain soittajia taustalla. Oli jo alussa se visio, että yhtyeen nimi olisi Kaihon karavaani, ja että tässä mentäisiin yhteishengessä tiiviisti. Meillä on selkeä roolijako, hän toteaa Iskelmä Gaalassa.

- Kapteenin paikka tulee luonnostaan, koska teen esimerkiksi kaikki tekstit. Kuvaan niissä omaa elämysmaailmaani. En ole kuitenkaan yksinvaltias, enkä pomota. Meillä on demokraattinen keskusteluyhteys. Olemme kuin kuusi kriitikkoa, jokainen biisi menee kuuden jäbän mankelin läpi. Se on välillä haastavaakin, koska joudumme keskustelemaan kauan.

Kilpeläinen kertoo välillä väsähtävänsä yhtyeen vääntöön.

- Isken silloin nyrkin pöytään sanon, että vittu nyt mennään jo eteenpäin, eikä jaapata tämän aiheen parissa, hän virnistää.

 Lue myös: Tuure Kilpeläinen ensisuudelmastaan: "Maistui oksennukselle"

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat