Kuva: Hanna-Maria Grönlund

Haloo Helsingin Rakas-kappale syntyi makuuhuoneessa - sai alkunsa yön pikkutunneilla

20.01.2017 18:15 - Vilma Kaura

Haipakka muusikon elämän on aiheuttanut sen, ettei Elli Haloo pura matkalaukkuaan lainkaan keikkareissujen välissä.

Haloo Helsingin laulaja Elli Haloo ja kitaristi Leo Hakanen kertovat Iskelmän Iltapäivien Meillä kotona -ohjelmasarjassa viettävänsä kiertueaikana sen verran kiireistä elämää, että koti on välillä vain paikka, jossa muusikot käyvät pyörähtämässä.

Elli Haloo on kokenut kätevimmäksi ratkaisuksi jättää matkalaukkunsa levälleen eteiseen, jotta tarvittavat asiat ovat nopeasti käden ulottuvilla.

- Rundin aikana sitä kerkeää vaihtamaan kotona vain vaatteen nopeasti, jonka jälkeen hyppää takaisin keikkabussin kyytiin saman laukun kanssa. Olen kokenut turhaksi purkaa matkalaukkua, koska siellä on aina perustarpeet saatavilla, laulaja kertoo Iskelmän Iltapäiviä juontavalle Satu Kotoselle.

Innokkaita kokkeja

Molemmat muusikot mieltävät kotinsa keittiön tärkeäksi huoneeksi, jossa he viihtyvät ruokaa tehden. Elli Haloo kertoo aloittavansa päivänsä usein supersmoothiella, jonka lisäksi nainen kokkaa paljon kasvisruokia oman päänsä mukaan. Myös Hakanen on päässyt maistamaan laulajan ruokia.

- Löysin äskettäin kuvan vuosien takaa, jossa Elli on tehnyt meille bändiläisille joitakin ihme piiraita. Muistan, että Elli kehui silloin tekevänsä todella hyvää piirakkaa, jonka vuoksi käskin häntä tuomaan tekeleitään meille keikkareissulle. Oli pakko päästä maistamaan ja oikein hyväähän se oli.

Mies kertoo olevansa myös itse innokas kokki ja vannovansa puhtaiden raaka-aineiden nimeen. Hänen jääkaapistaan on löydyttävä aina maitorahkaa, joka toimii hätäapuna yllättävään nälkään.

- Sen lisäksi kaapistani löytyvät aina munakasaineet, kitaristi sanoo.

(kuva: Essi Nylund)

Kitara osana sisustusta

Hakasen mukaan makuuhuone on yksi luovimmista paikoista hänen kodissaan. Makuuhuoneen sisustukseen kuuluu ehdottomasti akustinen kitara, jolla mies säveltää yhtyeen kappaleita. Makuuhuoneesta on saanut alkunsa esimerkiksi Haloo Helsingin tuore kappale Rakas.

- Se taisi syntyä yön pikkutunneilla, Hakanen paljastaa, mutta ei kommentoi, syttyikö inspiraatio jonkun yöseuralaisen läsnäolosta.

- Silloin kun inspiraatio iskee, on hyvä, että soitin on lähellä. Se voi olla mikä tahansa soitin, jolla saa melodian aikaan, hän jatkaa.

Elli Haloolle makuuhuone on rauhoittumista varten, jonka vuoksi hän on pitänyt sisustuksen pelkistetyn boheemina.

- Minulla ei ole edes yöpöytää, vain pelkkiä unisieppareita ja kiviä, makuuhuonettaan hippihuoneeksi kutsuva laulaja kertoo.

Saunan lämmitys kuuluu perustaitoihin

Muusikoista molemmat tunnustautuvat koviksi saunojiksi. Hakasen mukaan saunomisen pitäisi kuulua jokaisen suomalaisen perustaitoihin.

- Kyllä jokaisen pitäisi osata lämmittää puusauna.

Elli Haloolle sauna on niin pyhä paikka, että hän voisi sanojensa mukaan jopa asustaa lauteilla.

- Rakastan saunomista. Harmittaa, ettei kotonani ole sitä mahdollisuutta, mutta landelle päästessäni lämmitän aina puusaunan.

Hakaselle saunominen maistuu erityisesti urheilusuoritusten jälkeen. Mies kertoo Haloo Helsingin treenaavan yhdessä muutaman kerran viikossa.

- Keikkojen lähetessä kroppa ja mieli on viritettävä kuntoon, jotta pystymme antamaan keikoilla kaikkemme.

Katso alta Haloo Helsingin musiikkivideo Rakas-kappaleesta.

Lue myös: Haloo Helsinki! jännittää paluukonserttiaan - "Jos ei jännittäisi, pitäisi huolestua!"

Lue myös: Haloo Helsingin salaisuus paljastui - suuri Suomen kiertue tänä keväänä!

Kilpailut

Uusimmat