Kuva: Splash

Adele aikoo luopua maailmankiertueista? - "Hänen poikansa on kaikista tärkein asia"

16.09.2016 11:45 - Senja Rapila

Lähipiirin mukaan laulajatar aikoo luopua koko maailman kattavista, suurista kiertueista kymmeneksi vuodeksi.

Adele, 28, on viihtynyt viimeisen vuoden aikana maailmalla, sillä hän aloitti Adele Live -kiertueensa helmikuussa. Kiertue on hänelle ensimmäinen viiteen vuoteen ja kattaa 107 konserttia ympäri maailman.

The Sun -lehden mukaan kaunottarella ei kuitenkaan ole kiire konserttilavoille tämän massiivisen kiertueen jälkeen, sillä hän haluaa tulevaisuudessa keskittyä pienen poikansa Angelon, 3, kasvattamiseen.

- Angelo on hänen ykkösprioriteettinsä elämässä. Hän on kaikista tärkein asia Adelen elämässä. Adele on vienyt poikansa kaikkialle kiertueensa mukana, mutta koska Angelo aloittaa koulun ensi vuonna, hän ei voi enää ottaa poikaansa kiertueille mukaan, lähteet ovat kommentoineet.

On kerrottu, että englantilainen laulaja haluaa olla poikansa tukena ja nähdä tämän kasvavan, joten päätös massiivisten kiertueiden tauottamisesta oli helppo.

- Tällä hetkellä hän on sitä mieltä, ettei aio tehdä yhtään massiivista, nykyisen kaltaista maailmankiertuetta seuraavaan kymmeneen vuoteen.

Lähde: Music News

Lue myös: Adele meikittömänä uudella Instagram-videollaan - katsojia jo 4 miljoonaa

Kilpailut

Uusimmat