Särkänniemessä juhlittiin kesän päätöstä - yleisö ja artistit pitivät hauskaa

03.09.2016 22:00 - Niina Jokiaho

Taattuja hittejä, ysäriklassikoita ja rentoa bilemeininkiä – tätä kaikkea oli tarjolla Radio Novan ja Särkänniemen kesän päättäjäiskonsertissa.

Päättäjäispäivän aikana Ratinanniemen lavalle nousivat Olli Lindholm, Aikakone, Jonne Aaron sekä Portion Boys. 

Yleisössä Aikakoneen keikan aikana juhli polttareitaan tamperelainen Jonna.

-Tästä tulee ihania muistoja mieleen! Ensimmäinen ikinä ostamani cd oli Aikakoneen levy, Jonna iloitsi. Polttariporukka ei ollut paljastanut sankarille, minne ilta Särkänniemestä Jonne Aaronin keikan jälkeen jatkuisi.

Jonnen keikka oli myös monen muun vieraan illan huipennus. Lempäälästä paikalle olivat tulleet myös Marika sekä alle kouluikäiset lapset Akseli ja Leevi – kolmikko aikoi valvoa klo 21 alkaneen keikan loppuun saakka.

Särkänniemen ja Radio Novan kesän päättäjäiset keräsivät Tampereen Ratinanniemeen yli kymmenen tuhatta juhlijaa.

- Päivä on sujunut erinomaisesti. Ihmiset ovat viihtyneet – eikä ihme, onhan kyseessä perinteinen tamperelainen tapahtuma, kertoo Särkänniemen tuotepäällikkö Maria Eskelinen.

Tapahtuma sai ennakkoon suuren mediahuomion artistiperuutusten takia.

- Kävijämäärältään päivä on erittäin hyvä, yksi kesän suosituimmista, Eskelinen kertoo.

Kilpailut

Uusimmat