Kuva: AOP

Suosikkilaulaja peruu esiintymisiään "äärimmäisen uupumuksen" takia

09.08.2016 14:30 - Iiro Myllymäki

Lukas Graham joutuu jättämään kolme keikkaa väliin.

Tanskalaisyhtye Lukas Graham jättää väliin kolme keikkaansa Tokiossa, Melbournessa ja Sydneyssä tässä kuussa. Bändin nokkamies Lukas Forchhammer, 27, kärsii konserttipromoottorin mukaan uupumuksesta.

”Lukas kärsii äärimmäisestä uupumuksesta eikä pysty esiintymään keikoilla”, ilmoittaa australialainen konserttipromoottori Frontier Touring tiedotteessaan.

Myös itse bändi on julkaissut tiedotteen asiaan liittyen.

”Olemme todella pahoillamme, että emme näe teitä nyt tänä aikana, mutta odotamme tulevamme takaisin ja näkevämme teitä tulevaisuudessa”, bändin tiedotteessa lukee.

7 Years -hitistään tuttuun yhtyeeseen kuuluu solisti Forchhammerin lisäksi myös rumpali Mark Falgren ja basisti Magnus Larsson. Heidän on tarkoitus esiintyä seuraavan kerran marraskuun 10. päivä Kanadassa.

Lue myös: Ellie Goulding avautuu paniikkikohtauksistaan: "En pystynyt poistumaan kotoa"

Lähde: Contactmusic

Kilpailut

Uusimmat