Maailmalla kokeiluista on saatu positiivisia tuloksia.
Pitenevät illat ovat myös helposti pois yöunista.
Milonoff on kertonut rehellisesti loppuun palamisestaan kolumnissaan.
Urheilijan on syytä kiinnittää huomiota myös palautumiseen ja ruokavalioon.
On tärkeää tuntea, että omaan työhönsä saa vaikuttaa riittävästi.
Pitenevät illat ovat myös helposti pois yöunista.
Multitaskaaminen ei yleensä ole niin tehokasta kuin luulet.
Odotettu ja mukavakin muutos vaatii sopeutumista.
Koutaniemi muistuttaa tärkeässä kirjoituksessaan, että itselleen täytyy olla armollinen ja puhuminen kannattaa aina.
Tavoitteiden puute ja paikoillaan jumittava elämäntilanne voivat altistaa vetämättömälle ololle.
Yksi suurimmista varoitusmerkeistä on se, että et enää jaksa innostua rakastamistasi asioista samalla tavalla kuin aikaisemmin.
Kesäloma alkaa suurimmalla osalla suomalaisista olla jo takana päin. Jos töihinpaluu ahdistaa, kannattaa omia stressitasoja tarkkailla.
Tavoitteiden puute ja paikoillaan jumittava elämäntilanne voivat altistaa vetämättömälle ololle.
Yksi suurimmista varoitusmerkeistä on se, että et enää jaksa innostua rakastamistasi asioista samalla tavalla kuin aikaisemmin.
Burnout ei oireile pelkästään henkisesti vaan myös fyysisesti.
Väsymystä ja uupumuksen oireita tulisi hoitaa hyvissä ajoin jo ensimmäisten oireiden ilmaannuttua.