Kuva: Mikko Räsänen

Neljänsuoran Antti Ketonen: ”Perheistä ei juuri puhuta keikkabussissa”

02.07.2016 13:15 - Pauliina Jokinen

Neljänsuora on keikkaillut 18 vuotta. Jäsenten elämäntilanteet ovat muuttuneet paljon vuosien aikana.

Kun Neljänsuora suuntasi ensimmäisille keikoilleen 1990-luvun loppupuolella, oli matkassa lauma parikymppisiä miehenalkuja. Lähes kaksi vuosikymmentä porukka on kiertänyt yhdessä ympäri maata ja kasvanut samalla aikuisiksi.

Ensin kuvioihin tulivat tyttöystävät, joista tuli myöhemmin vaimoja. Sittemmin yhtyeen jäsenet ovat saaneet myös perheenlisäystä.

- Olimme silloin nuoria poikia, mutta sama fiilis jatkuu edelleen, Ketonen nauraa.

Kun bussi kaartaa kohti keikkapaikkoja, jäävät arkiset murheet taakse. Ketosen mukaan miehet juttelevat vain harvoin kotiasioista tien päällä.

- Yllättävän vähän niistä puhutaan. Yhtenä päivänä kuulin sivukorvalla, kun jätkät puhuivat vaipanvaihdosta. Perusmeininki on kuitenkin pysynyt samana, Ketonen kertoo.

Kolme päivää vapaata

Perheet ovat tottuneet vuosien saatossa siihen, että kesän aikana miehiä ei juuri kotona näy.

- Nyt sovittelemme kesälomareissut hyvissä ajoin, etteivät ne ole kesällä, kolme vapaapäivää heinäkuussa viettävä Ketonen kuvailee.

Yhtyeen jäsenet nauttivat, kun kesällä riittää keikkoja ja porukka saa hypätä jälleen yhdessä keikkabussiin.

- Tämä on parasta aikaa, Ketonen iloitsee.

Kilpailut

Uusimmat