Kuva: Senja Rapila

Diandra: Menetin yöunet Cheekin takia

06.05.2016 18:15 - Iiro Myllymäki

Kolme vuotta sitten Diandra jännitti yhteistyötä Cheekin kanssa. Nyt he ovat jo ystäviä keskenään.

Diandran, 21, uudella Huitoo-singlellä mukana on myös supersuosittu räppäri Cheek. Kyseessä ei ole ensimmäinen bilebiisi, jonka kaksikko on tehnyt yhdessä. Cheekin vuoden 2013 Kuka muu muka -albumilta julkaistiin sinkkuna kaksikon Fiiliksissä-kappale. Tuohon aikaan Diandra oli tavannut ihailemansa Cheekin vain pariin otteeseen, joten yhteistyön tekeminen jännitti.

- Olen aina fanittanut Cheekiä ja kuunnellut hänen musiikkiaan pienestä lähtien. Oli häkellyttävää saada viesti Cheekiltä, että pääsetkö studiolle huomenna tekemään biisiä yhdessä. Kyllä vähän yöunet menetin sinä yönä, Diandra kertoo Voice.fi:n haastattelussa.

Yhteinen kaveriporukka

Fiiliksissä-biisistä sai alkunsa sekä kaksikon ammatillinen yhteistyö että ystävyys. Diandra on ollut Cheekin keikoilla mukana laulamassa ja he ovat viettäneet paljon aikaa myös vapaa-ajalla yhdessä. Diandralla on Cheekistä vain hyvää sanottavaa.

- Hän on todella ystävällinen, jämpti ja motivoitunut. Hän on hirveän tsemppaava ja antaa aina rehellisen palautteen. Häneltä saa maailman parhaita neuvoja, Diandra sanoo.

Artisteilla on yhteinen kaveripiiri, josta ystävien kanssa bilettämisestä kertova uusi Huitoo-kappalekin on saanut innoituksensa. Kappaleessa Diandra kutsuu ystäviään ”broideiksi”.

- Biisissä ei eritellä, ovatko broidit tyttöjä vai poikia. Kuulija voi yhdistää biisiin sen oman kaveriporukkansa. Minulle tämä kappale kertoo isosta, ihanasta poikaporukasta, johon olen tutustunut ja jotka ovat minulle kuin isoveljiä, Diandra kertoo.

Lue myös: Diandran uudella sinkulla mukana Cheek - kuuntele!

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat