Kuva: AOP

And Just Like That -sarjan puvustus on valtava kokonaisuus - lainasi yli 3 miljoonalla dollarilla vaatteita toiselle kaudelle

27.06.2023 12:15 - Rebekka Silvennoinen

And Just Like That -sarjassa puvustus on suuressa roolissa. Jokaisen hahmon asut ja tyylit ovat tarkkaan harkittuja yksityiskohtia myöten.

Muotiluomuksia, kenkiä, laukkuja, hattuja ja kokeilevia yhdistelmiä. Niistä Sinkkuelämää-sarja tunnetaan. Erityisesti Sarah Jessica Parkerin hahmon Carrie Bradshawn tyylistä on muodostunut vuosien saatossa jo käsite. 

Jatkoa samankaltaiselle pukuilottelulle saatiin, kun Sinkkuelämää-sarja sai uuden luvun, kun And Just Like That… -sarja alkoi pyörimään HBO Max -palvelussa. Sarjassa seurataan Carrien, Mirandan ja Charlotten elämää, ihmissuhteita ja ystävyyttä New Yorkissa.

Muotihetkiä tarjoilee myös sarjan toinen tuotantokausi. Bazaar.com haastatteli sarjan pukusuunnittelijoita Molly Rogersia ja Danny Santiagoa.

Rogers painottaa haastattelussa puvustuksen valtavaa volyymia. Hän kertoo, ettei usko ihmisten edes tajuavan, kuinka suuresta työstä puvustuksessa on kyse.

Kahden jakson kuvaamiseen on varattu kahdeksan tai yhdeksän päivää. Sovituksia on siis yhdeksän päivän välein. 

(kuva: AOP)

– Meillä on valtava tiimi, joka työskentelee kanssamme. On ostajia, koordinaattoreita, assistentteja ja kuljettajia, kertoi Danny Santiago haastattelussa.

– Asioita hankitaan kaupoista, Euroopasta ja osa on mittatilaustyönä valmistettuja. Niin monia asioita. Ja hankimme puvustuksen jokaiselle hahmolle. Ja sitten meillä on näitä kohtauksia, joissa kaikki hahmot ovat samassa. 

– Normaalissa sovituksessa meillä on noin 8–10 vaaterekkiä täynnä vaatteita, noin 30 tai 40 paria kenkiä, ehkä toiset 30 tai 40 käsilaukkua, koruista puhumattakaan.

Toinen puvustajista Molly Rogers kertoo, että vaatteita on lainattu tähän mennessä kolmella miljoonalla dollarilla. 

– Emme voi tehdä sarjaa, ellemme lainaa asioita. Keskimääräisellä TV-budjetilla ei osteta uusinta Bottega laukkua, lisää Rogers.

Lue myös: Sarah Jessica Parker ei käytä kynsilakkaa - jakaa syyn, miksei manikyyriä nähdä myöskään Carriella

Lue myös: Leikittele asuilla kuin Carrie Bradshaw - tyylit, jotka voit bongata And Just Like That -sarjasta

Lue myös: Onko Carrie Bradshaw'n somea hätkähdyttänyt asu tuleva hitti? "En voi olla näkemättä tuossa croissanttia"

Lähde: Harper's Bazaar

Kilpailut

Uusimmat