Kuva: Rebekka Silvennoinen

Pinkkiä ja kirpparilöytöjä - tältä näytti festarityylit Sideways-festivaaleilla Helsingissä

15.06.2023 15:15 - Rebekka Silvennoinen

Festarikausi 2023 on täällä. Ja niin myös festivaalipukeutuminen.

Viime viikonloppuna Helsingin festarikesän avasi jälleen kolmipäiväinen Sideways-festivaali. Festivaali järjestettiin jäähallin ympäristössä.

Sideways kävijöiden kauloista puuttui kokonaan monilta muilta Suomen festivaaleilta tutut kukkaleit. Myöskään Flow-festivaaleilta tuttua överi-irrottelua pukeutumisella oli paljon vähemmän. Sideways oli siis pukeutumiseltaan kuin festivaalien välimalli. 

Tyylit olivat rennompia ja maltillisempia moniin muihin Suomen festivaaleihin verrattuna. Sidewaysissa pukeutumisella halutaan erottua, mutta ei liikaa. Kokonaisuudet ovat harkittuja, mutta niiden halutaan vaikuttavan huolettomilta ja jopa hieman harkitsemattomilta. 

Moni joiden vaatteita pysähtyi kehumaan, mainitsi niiden löytyneen kirpputoreilta. Festareilla suosittiin siis erityisesti jo olemassa olevia vaatteita – oman vaatekaapin aarteita sekä kirpputorilöytöjä.

Jalkineiden kohdalla tyyli oli selkeä: tennareita ja lenkkareita. Mahdollisimman mukavia jalkineita, joissa jaksaa tanssia kesäyössä. Erityisesti New Balancen -tennareita oli festivaaleilla varmaankin enemmän kuin niitä myyvissä kaupoissa.

Koska illat olivat festivaalin aikaan hyvin kylmiä, oli moni varustautunut pitkillä housuilla sekä neuleilla tai takilla.

Tässä kahdeksan tyyliä Sideways-festareilta:

Susanna

(kuva: Rebekka Silvennoinen)

– Huivi on ranskalaisen Inui Editions -merkin. Näillä on aivan mahtavia huiveja, voin suositella. Löysin itseasiassa merkin netistä kahdeksan vuotta sitten ja sen jälkeen on tullut kerättyä niitä. Sitten on Róisín Machinen t-paita Crooked Machine remix -levystä. Sitten on liivihame, Marimekon laukku ja kymmenen vuotta vanhat Dr.Martens kengät. Niillä oli silloin jäätelöteema väreissä. Nämä ovat mansikkajäätelön väriset kengät.

Matilda Tani

(kuva: Rebekka Silvennoinen)

– Asussani on polkkakarkki inspiraatio. Värejä pitää olla, koska on kesä. Inspiroi eniten nämä kirkkaat värit. Meinasin pukeutua mustaan, mutta koska sitä on liikeellä ja näkyy liikaa, olen tyytyväinen tähän valintaan.

Miisa

(kuva: Rebekka Silvennoinen)

– Päälläni on Minna Parikan kengät, kirpparilta ostettu kokoasu ja aurinkolasit.

Joel Seppänen

(kuva: Rebekka Silvennoinen)

– Minulla on erilaisia kirppiksiltä saatuja vaatteita. Wranglerin noin 70-luvun farkkutakki. Tykkään tämmöisistä vähän 70-luvun tyylisistä vaatteista.

Inka

(kuva: Rebekka Silvennoinen)

– Minulla on tänään päällä mielettömät foliohousut. Niiden seurana pinkki alustoppi ja pinkit tennarit ja mielettömät neonkorut –  ja koko setti.

Anssi Moilanen

(kuva: Rebekka Silvennoinen)

– Päälläni on erittäin värikkäitä vaatteita, jotka kruunaa vielä nämä kuuluisat Lidlin lenkkarit.

Riina

(kuva: Rebekka Silvennoinen)

– Stine Goyan paljettipöksyt ja sit tämmöinen Etsystä tilattu villatakki ja perus t-paita.

Margareeta Lauronen

(kuva: Rebekka Silvennoinen)

– Minulla on päällä kirpputoreilta ostetut valkoiset platform-tennarit, vaaleanpunaiset housut ja Marimekon keittovillainen huppari. Onneksi otin hupparin, koska tuuli on viileä. Kukkapaita on kumppanilta ja nahkatakki myös kirpparilta. Pitsisukat äidiltä, mutta ne ei nyt näy.

Lue myös: Matalia vyötäröitä ja strassirintaliivejä - Coachella esitteli trendit, joihin tulet törmäämään ensi kesän festareilla

Lue myös: Rihanna ei pukeutumissäännöistä piittaa - käytti hupparia mekkona ja yhdisti sen käärmekuosiin

Lue myös: Parjattu yhdistelmä onkin kesän hitti - "junttisukat" puetaan myös juhlaan

Kilpailut

Uusimmat