Kuva: Shutterstock

Kaksi väriä, joita häävieraan tulee välttää - entä milloin punaisen sävyt ovat kiellettyjä?

19.06.2019 19:45 - Henna Koste

Etikettiguru Mirva Saukkola antaa konkreettiset tärpit häävieraille.

Hääkutsun saaminen on ihanaa. Innostuksen keskellä sopivan asun löytäminen voi kuitenkin tuoda haasteita – varsinkin, kun on olemassa hääetiketti. Filosofian tohtori ja etikettikirjailija Mirva Saukkola muistuttaa, että on vain kaksi väriä, jotka kannattaa suosiolla jättää muita tilaisuuksia varten.

- Täysmustaa pidetään surupukuja. Toki mustan kotelomekon kanssa voi pukea vaikka pinkin shaalin ja samanväriset asusteet, joka rikkoo täysmustan asun, Saukkola huomauttaa.

Myös valkoinen väri on edelleen varattu morsiamelle. Saukkola kertoo, että toisaalta hän on itse kerran saanut kutsun häihin, joissa hääpari  edellytti kaikilta vierailta valkoista asua. Silloin kutsussa oli pukukoodina ”white party”.

Myös punaista väriä on aikanaan pidetty Suomessakin epäsopivana hääjuhlaan.

- On vanhaa perua, että punainen on syntisen naisen väri. Näen, että se ajatus on meidän kulttuurissamme täysin vanhentunut. Esimerkiksi Tanskan prinsessa Mary saapui Ruotsin prinsessa Madeleinen häihin punaisessa asussa vuonna 2013, asiantuntija kertoo.

Punaisen sävyjä on syytä kuitenkin välttää aasialaisissa häissä tai silloin, kun morsian on aasialaistaustainen. Saukkola toteaa, että Aasian maissa valkoinen on sen sijaan surun väri.

- Aasialaiset häät ovat suuria. Usein morsiamen ensimmäinen puku on punaista silkkiä. Myös oranssi ja vaaleanpunainen ovat morsiamen värejä. Sakura-aika Japanissa on suosittua hääaikaa, kun kirsikat kukkivat. Silloin moni morsian valitsee vaaleanpunaisen hääkimonon, Saukkola muistuttaa., Saukkola muistuttaa.

Lue myös: Morsian esitti meikkaajalle kysymyksen, joka sai aikaan raivoa: "Todella oksettavaa"

Lue myös: Pyysikö hääpari lahjaksi rahaa? Asiantuntija kertoo voiko pyynnön jättää huomiotta

Kilpailut

Uusimmat