Kuva: Fotolia

Kevään kuumimmat vaatetrendit koottiin yhteen - katso kauden must-hankinnat

13.02.2017 10:15 - Reija Saarinen

Tänä vuonna kukat ja sametti ovat supersuosittuja.

Tänä keväänä muutamat menneisyydestä tutut trendit tekevät paluutaan. Cosmopolitanin mukaan erittäin muodikasta on kerrospukeutuminen, jossa mekon alle sujautetaan vaikkapa t-paita.

Kyseinen look sopii ennen kaikkea ohuen slip in -mekon kanssa. Sen alle voi laittaa kauluspaidan, topin tai vaikkapa poolon, joten jokaiselle varmasti löytyy mieluinen asukokonaisuus.

Myös metallinhohto on tänä vuonna muodikasta. Hohtoa löytyy niin housuista kuin hameistakin ja selvää on, että ne vetoavat etenkin rock-henkisen pukeutumisen ystäviin. Rohkea pukeutuja sen sijaan hankkii takin, joka hohtaa kilpaa kevätauringon kanssa.

Kukat ja etenkin ruusut näkyvät myös tänä keväänä ja kesänä kaikkialla. Niitä on paidoissa, mekoissa ja hameissa, joten jokainen voi ottaa osaa trendiin haluamallaan tavalla.

Rohkeimmat hankkivat myös tänä vuonna harteilleen värikkään turkin. Olkoon se sitten pinkki tai keltainen, mutta tärkeintä on, että se on näyttävä. Tämän lisäksi panostetaan samettivaatteisiin. Samettia onkin tänä vuonna saatavilla asussa kuin asussa. Parasta on, että sametti sopii sekä arkeen että juhlaan.

Pientä inspiraatiota voit hakea alla olevista kuvista.

Satiinijakku, H&M, 34,99,e

(kuva: H&M)

Metallinkimalteinen hame, H&M, 34,99 e

(kuva: H&M)

Mekko, Monki, 35 e

(kuva: Monki)

Samettipaita, Monki, 25 e

(kuva: Monki)

Tekonahkahame, Zara, 19,95 e

(kuva: Zara)

Kukkamekko, Zara, 49,95 e

(kuva: Zara)

Lähde: Cosmopolitan

Kilpailut

Uusimmat