Kuva: Shutterstock

Matkailu Schengen-alueella helpottuu entisestään

01.04.2024 12:15 - Minttu Tikkanen

Schengen-alueella liikkuminen on vapaata alueella laillisesti oleskeleville.

Matkailu Euroopassa tulee olemaan entistäkin helpompaa ja sujuvampaa, sillä eilen päätettiin Bulgarian ja Romanian liittymisestä uusiksi Schengenin jäseniksi. Jäsenyys takaa  Schengen-alueella vapaan liikkumisen jäsenmaissa laillisesti oleskeleville.

Päätöstä on yritetty saada läpi jo vuosien ajan, mutta eilen 31. maaliskuuta se lopulta astui voimaan.

Romanian ja Bulgarian jäsenyydet ovat kuitenkin siitä poikkeukselliset, että passintarkastukset poistuvat vain lento- tai meriteitse matkustavilta. Maarajoilla passintarkistukset ovat yhä voimassa. Maateitse matkustettaessa passi tulee siis edelleen pitää mukana, mutta sitä suositellaan varmuuden vuoksi muutoinkin, sillä viranomaisilla on oikeus henkilöllisyyden tarkistamiseen.

Ennestään Schengen-alueeseen kuuluvat Alankomaat, Belgia, Espanja, Islanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Kroatia, Latvia, Liechtenstein, Liettua, Luxemburg, Malta, Norja, Portugali, Puola, Ranska, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Slovenia, Suomi, Sveitsi, Tanska, Tšekki, Unkari ja Viro. Schengen-alueen vapaasta liikkumisesta on sovittu Schengenin sopimuksessa, ja sen tarkoituksena on yhdistää Eurooppaa, ja helpottaa sen sisällä liikkumista.

Lue myös: Tiedätkö, missä kaikkialla voi juoda hanavettä? Vastaus voi yllättää

Lue myös: Tunnistatko maailman nähtävyydet vain yhdestä kuvasta? Testaa tietosi

Lähde: Suomi ulkomailla

Kilpailut

Uusimmat