Kadonneesta passista ilmoitetaan poliisille. Uutta passia voi ilmoituksen teon jälkeen hakea normaalisti, Poliisi muistuttaa.
Ilmiöt
10 päivää sitten
Ylitarkastaja Juhani Ruutu poliisista kertoo painopisteen kääntyneen passijonoissa viime vuosina pitkälti jonottavien asiakkaiden palveluun.
Ilmiöt
4 kuukautta sitten
Schengen-alueella liikkuminen on vapaata alueella laillisesti oleskeleville.
Matkailu
4 kuukautta sitten
Korona-aika ruuhkautti poliisin lupapalvelut pitkäksi aikaa.
Matkailu
7 kuukautta sitten
Kaikki tarvittavat asiakirjat on syytä tarkistaa ajoissa.
Matkailu
noin vuosi sitten
Uusia passeja myönnetään 13. maaliskuuta alkaen.
Ilmiöt
noin vuosi sitten
Kimmo on fossiili ja tallentaa vieläkin ohjelmia televisiosta mm. 28 jaksoa Australian rajalla. Markus esittelee bisnesideansa ja Minna pohtii, saako kukaan ikinä hyvää passikuvaa. Miksi Kimmo oli vielä eilen vakaassa parisuhteessa?
Radio Novan Aamu
noin vuosi sitten
Tänään juhlitaan kansallista Salatut Elämä -päivää ja pidetään ylistyspuheita sarjalle. Markus haluaa maistattaa Tom Hanksin lempijuomaa light Cocagnea. Kimmon lempi-ihminen Laura tekee paluun ja Minna pohtii Pinterestin saloja.
Radio Novan Aamu
noin vuosi sitten
Tähkä kertoo kokemuksestaan suositulla Instagram-sivullaan.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Radio Novan Iltapäivässä tänään passit ja koirat puhututtavat.
Radio Novan Iltapäivä
yli 2 vuotta sitten
Radio Novan Aamussa tehtiin karmea lähetys lähestyvän Halloweenin kunniaksi. Henkilötodistukset ja viranomaisten kysymykset aiheuttivat keskustelua, visaillaan ja puhutaan aisteista. Mukana myös viikonlopun ruokavinkit, kuuntele parhaat palat tästä!
Radio Novan Aamu
yli 3 vuotta sitten
Passin uusimisprojekti yllätti Anssin - tällä kertaa positiivisesti. Lisäksi Niina kertoo linnunkakkakikkoja sekä vinkkejä siihen, miten suojautua rosvoilta reissussa. Tuottaja Piipari käy myös kertomassa silmälääkäritarinansa.
Radio Novan Iltapäivä
yli 4 vuotta sitten
Minna lunasti lupauksensa ja kävi moikkaamassa puuystäväänsä, samalla Aki sattui (taas) kävelemään tv:n ohi Salattujen Elämien aikaan. Akin mielestä mainoskupongit ovat ainoa asia mitkä ovat säilyneet 20 vuoden takaa ja lopuksi Minna ja Aki myös päättävät selvittää onko heidän koiriensa kompassit kalibroitu. Kuuntele parhaat palat tästä!
Radio Novan Aamu
yli 4 vuotta sitten
Tämän vuoden vaikutusvaltaisimmat passit kuuluvat japanilaisille.
Matkailu
yli 5 vuotta sitten
Ukrainalainen laulaja joutui ongelmiin lentokentällä ikänsä takia.
Viihde
yli 6 vuotta sitten
Amerikkalaisnainen yllättyi toden teolla saatuaan haltuunsa uuden passinsa.
Ilmiöt
yli 7 vuotta sitten