Kuva: AOP

Joulupukki ottaa Lapissa vastaan tuhansia turisteja - lue, kuinka turvallisuudesta huolehditaan

08.12.2020 19:15 - Lauri Kujanpää

Rovaniemen kentien tunnetuin matkailukohde on itse joulupukki.

Lappi on yksi kotimaamme suosituimmista matkakohteista varsinkin talvisin, ja tämänkin vuoden jouluna sinne odotetaan koronapandemiasta huolimatta tuhansia suomalaisturisteja.

Visit Rovaniemen toimitusjohtaja Sanna Kärkkäinen kertoo Voice.fi:lle, että lumi on jo saapunut pohjoiseen.

- Elämme aikaa joulun kynnyksellä. Lunta on tullut valtavasti ja näyttää siltä, että Lapissa päästään viettämään oikeaa joulua revontulien loisteessa. Ainoa, mikä puuttuu, ovat ulkomaalaiset matkaajat, Kärkkäinen kertoo.

Koronapandemian vuoksi matkailu on tänä vuonna tapahtunut vain kotimaassa. Kärkkäinen sanookin innostuneena, että hänen mielestään monet suomalaiset ovat vasta nyt löytäneet Lapin hienouden.

- Kesä oli hyvin mieleenpainuva kausi, sillä suomalaiset tuntuivat löytävän Lapin ja hakeutuivat kovasti pohjoisen luontoon, kun ulkomaille ei voinut matkustaa.

Koronaviruksen vuoksi Lapissa, kuten muuallakin Suomessa, turvallisuus otetaan hyvinkin vakavasti.

- Käsidesipisteet löytyvät kaikkialta, ja käsienpesusta ja hyvästä hygieniasta muistutetaan jatkuvasti. Vaikka tietenkin tämä alkaa olemaan meille kaikille jo arkipäivää, niin turvaväleistä huolehditaan ja suojamaskia pidetään kasvoilla.

Rovaniemen yksi tunnetuimmista kohteista on SantaPark, jossa Joulupukkiakin pääsee kyllä tapaamaan, mutta pienin erikoisjärjestelyin.

- Joulupukin ovet ovat avoinna ja henkilökunta ohjaa turvallisesti turistit pukin luokse. Joulupukki istuu itse pleksin takana suojattuna ja hän on sopivan turvavälin päässä. Kuvat ja videot onnistuvat tuttuun tapaan ja elämys taataan turvallisuudesta tinkimättä, Kärkkäinen lupaa.

Lappia ja varsinkin Rovaniemeä pidetään joulupukin kotina. Kärkkäinen muistuttaa, että Lappi on paljon muutakin kuin vain joulupukki.

- Täällä on mahtava ja uniikki luonto, joka avautuu esimerkiksi heti Rovaniemeltä. Löytyy myös hiihtokeskuksia, ohjattuja retkiä, suloisia eläimiä, ja tietenkin mahdollisuus nauttia leiskuvista revontulista.

Lapin Sairaanhoitopiirin on jakanut sivuillaan ohjeistukset turisteille siitä, kuinka Lappi-vierailusta voi tehdä mahdollisimman turvallisen. Voit lukea ohjeet alta.

- Harkitse huolellisesti, onko matkasi välttämätön?

- Noudata oman alueesi korona-ohjeistuksia. Kasvomaskin käyttö on tarpeen julkisissa kulkuneuvoissa ja sisätiloissa, joissa turvavälejä ei voida noudattaa.

- Pari viikkoa ennen matkaa pyri välttämään mahdollisia tilanteita, joissa voit altistua koronainfektiolle. Tällaisia ovat tilanteet, joissa kokoontuu paljon ihmisiä ja joissa ei voida pitää turvavälejä esim. iltaravintolat, kauppakeskukset, ryhmäharrastukset. Vältä näitä tilanteita myös täällä Lapissa ollessasi.

- Tule vain terveenä.

- Jos sairastut täällä, hakeudu heti vähäisimmistäkin oireista (mm. kurkkukipu, nuha, yskä, lämpöily, vatsakivut, ripuli, maku- ja hajuaistin muutokset) lähimpään testauspisteeseen ja pysy eristyksessä, kunnes testitulos on valmistunut.

- Jos tapaat riskiryhmiin kuuluvia, huolehdi, että kaikki käyttävät kasvomaskia koko vierailun ajan.

Joulupukin Pajakylä Rovaniemellä. (kuva: AOP)

Voice.fi, Iskelmä ja Radio Nova ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Suomi on maailman kaunein maa – ja muita oivalluksia

Lue myös: Miljardööri Richard Branson ylistää Suomea Twitterissä - "Pohjois-Suomi on loistava esimerkki..."

Lähde: LSHP

Kilpailut

Uusimmat