Kuva: Shutterstock

Foreca: Raju kesämyräkkä kurittaa kaatosatein ja myrskypuuskin - vettä luvassa jopa 50 millimetriä

17.08.2021 12:15 - Roy Kokkonen

Lounaasta saapuva kesämyräkkä iskee Suomeen tiistai-illan aikana, kertoo Foreca.

Suomeen iskee tiistai-iltana kesämyräkkä, kertoo Foreca. Myräkkä lähestyy lounaasta ja tuuli voimistuu jo tiistaipäivän aikana etelässä. Laaja sadealue saapuu etelään ja länteen tiistai-iltana.

Luvassa on kaatosadetta ja tuulista säätä. Sademäärät voivat olla paikoin jopa yli 50 millimetriä. Voimakkaimpia tuulia on luvassa etelässä ja lännessä, mutta sää on tuulinen koko maassa. 

– Päiväkohtaisesti katsottuna lähemmäs 50 mm vettä voi tulla jo tiistaina paikallisesti etelässä. Muuten sadekertymä jakautuu tasaisemmin lähipäiville, mutta useampi kymmenen millimetriä sadetta voi ropista tiistaina etelässä ja lännessä, keskiviikon puolella pohjoisempanakin, kertoo Forecan meteorologi Jenna Salminen.

Sadealue kulkee koko maan yli pohjoiseen keskiviikon vastaisen yön ja keskiviikon aikana. Kovia puuskia voi odottaa koko maassa keskiviikkona. Kaikista voimakkaammat tuulet painottuvat etelään ja länteen, jossa paikallisia myrskypuuskia voi tulla myös sisämaassa.

– Keskiviikon vastaisena yönä puuskaista tuulta on odotettavissa maan etelä- ja keskiosaan. Etelän ja lännen merialueilla, rannikolla ja paikoin sisämaassakin paikalliset myrskypuuskat ovat mahdollisia, Salminen sanoo.

Kovat puuskat jatkuvat vielä torstainakin eri puolilla maata.

Foreca kertoo, että myrskypuuskalla tarkoitetaan vähintään 21 metriä sekunnissa puhaltavaa tuulta. Kova puuska puolestaan tarkoittaa puuskissa 14-20 m/s olevaa tuulta.

Lue myös: MTV: Meteorologi paljasti merkin, josta voi päätellä sen, tuleeko hellepäivänä sateita

Lähde: Foreca

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat