Kuva: Shutterstock

Yle: Palkittua suomalaisohjaajaa syytetään seksuaalisesta ahdistelusta: "Hän tunki kieltä suuhuni"

01.02.2018 07:45 - Reija Saarinen

Ylen haastatteluun vastasi kaikkiaan 20 naista.

Palkittua suomalaista elokuvaohjaajaa, Lauri Törhöstä, 70, syytetään seksuaalisesta ahdistelusta, kertoo Yle. Uutisen mukaan jopa 20 naista on kertonut Ylelle kokemuksistaan.  Uutisen mukaan ahdistelua on tapahtunut aina 1980-luvulta 2000-luvulle saakka.

Ylen mukaan Törhösen käytös elokuvataiteen ja lavastustaiteen osastolla opiskelevia kohtaan oli todella ahdistavaa. Yksi ahdistelun kohteeksi joutuneista on Laura Tiainen, joka kertoo Ylelle kokemuksistaan.

– Hän tunki kieltä suuhuni kaikkien edessä. Tunsin suurta häpeää, mutta muut eivät olleet huomaavinaankaan, Tiainen kertoo Ylen uutisessa.

Tiaisen mukaan hän joutui ahdistavan käytöksen kohteeksi muulloinkin. Muun muassa Göteborgin elokuvajuhlilla vuonna 2003.

– Silloin todella pelkäsin. Hän veti minut väkisin naistenvessan nurkkaan. Hän oli suuttunut, sillä en ollut vastannut hänen puheluihinsa, Tiainen kertoo.

Tiainen kertoi lopulta keskeyttäneensä opinnot, sillä ne alkoivat tuntua liian raskailta.

– Käperryin itseeni ja tunsin syyllisyyttä, olenko antanut jotain vihjeitä. Olin silloin 21 ja hirveän haavoittuvainen, hän sanoo.

Yle ei lukuisista pyynnöistä huolimatta saanut Törhöstä vastaamaan syytöksiin.

(kuva: YouTube)

Törhösen tunnetuimpia ohjauksia ovat Raja 1918, Hylätyt talot autiot pihat sekä Vares-elokuvat.

Lue myös: Suomalaisartisti häpeää aiempaa käytöstään naisia kohtaan: "Suhtautumiseni oli täysin kieroutunut"

Lähde: Yle

Kilpailut

Uusimmat