Kuva: Shutterstock

Kuuden ainesosan "taikakakku" syntyy ilman maitoa, munaa ja voita: 'Et voi epäonnistua'

26.03.2020 09:15 - Iiro Myllymäki

Kakku on paitsi helppo tehdä, myös vegaaninen.

Viime aikoina tyhjät hyllyt kaupassa ovat olleet harmillisen tuttu näky monelle. Onneksi on olemassa reseptejä, jotka voi toteuttaa vain muutamalla raaka-aineella, ja näistä monet todennäköisesti jo löytyvät kaapeistasi.

Nyt netissä kuhistaan ainoastaan kuusi ainesosaa vaativasta ”taikakakusta”. Kakkureseptin on jakanut nettiin The Petite Cook -nimellä bloggaava Andrea Soranidis. Hän kertoo blogissaan, että tämä italialainen kakkuresepti on ollut käytössä jo vuosikymmenet.

”Aina kun tarvitsen nopeaa kakkua juhlia varten, otan tämän reseptin käyttöön. Siinä ei yksinkertaisesti voi epäonnistua”, Andrea Soranidis kirjoittaa.

Jos Instagram-kuva ei näy, klikkaa tästä.

Kakkuun ei tule lainkaan maitoa, kananmunia tai voita. Se on siis yksinkertaisen lisäksi myös vegaaninen! Herkkuun tarvitaan vain jauhoja, sokeria, leivinjauhetta, vaniljauutetta, öljyä (kasviöljy tai extra virgin -oliiviöljy), vettä ja jos kakusta haluaa suklaisen, siinä tapauksessa myös kaakaojauhetta. Katso resepti alta.

Tarvitset:

3,8 dl vettä

0,8 dl öljyä

1 tl vaniljauutetta

n. 7 dl jauhoja

2 tl leivinjauhetta

2,8 dl sokeria

4 rkl kaakaojauhetta (jos haluaa)

Näin kakku tehdään:

1. Sekoita pienessä kulhossa öljy, vesi ja vaniljauute.

2. Sekoita isossa kulhossa huolellisesti jauhot ja leivinjauhe. Lisää sokeri ja halutessasi kaakaojauhe.

3. Kaada hitaasti öljyn, veden ja vaniljauutteen sekoitus kuivien aineiden joukkoon. Sekoita vispilällä, kunnes seos on tasaista.

4. Aseta irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperia ja kaada kakkuseos vuokaan.

5. Paista 180-asteisessa uunissa keskitasolla 40 minuuttia. Kokeile tikulla kakun keskeltä, ja jos tikku pysyy kuivana, tiedät kakun olevan valmis. Muuten anna kakun paistua vielä viiden minuutin ajan.

6. Ota kakku uunista ja anna sen jäähtyä kokonaan ennen kuin poistat sen vuoasta.

7. Halutessasi siivilöi tomusokeria kakun päälle ja tarjoile.

Lue myös: Dieettiversio juustokakusta raivostutti somessa: "Iljettävää ja sairaan mielen tuotos"

Lue myös: Koronapandemiasta tuli uusi leivonnaistrendi - söisitkö vessapaperi- tai viruskakkua?

Lähde: The Petite Cook

Kilpailut

Uusimmat