Kuva: All Over Press

Myös metsässä piilee riski sairastua - Metsähallitus ohjeistaa välttämään suosituimpia ulkoilukohteita

15.03.2020 13:45 - Senja Rapila

Kirkkonummen Meikon alue ja Nuuksion Haukkalampi ruuhkautuivat eilen pahoin, joka on koronaviruksen leviämisen kannalta riski.

Metsähallitus on tiedottanut, että pääkaupunkiseudun suositut luontokohteet kuten Nuuksion Haukkalampi ja Kirkkonummen Meikon alue ruuhkaantuivat eilen pahoin.

"Tämä on ymmärrettävää, koska koronaviruksen takia tapahtumia ja harrastuksia on peruttu, ja ihmiset lähtevät luontoon. Luontoilu on turvallinen tapa huolehtia terveydestään, mutta senkin osalta kannattaa välttää ihmisjoukkoja", Metsähallitus kirjoittaa tiedotteessaan.

Metsähallitus toivoo, että ihmiset eivät ulkoilisi nyt suosituimmilla ulkoilualueilla ja -reiteillä, vaan suosisivat lähimetsiään.

"Myös tartuntariski vähenee, kun ulkoilee tai retkeilee sivummassa suosituimmista kohteista. Kodissa ja muissa taukopaikoissa voi olla kymmeniä ihmisiä lähekkäin."

Luontoon.fi-verkkopalvelusta voi etsiä sopivia luontokohteita ulkoiluun. Uudellamaalla voi myös tutustua myös Uudenmaan virkistysalue ry:n kohteisiin sivustolta uuvi.fi.

Lähde: Metsähallitus

Lue myös: Uneton Nuuksiossa – viiden päivän vaellus ensilumen aikaan

Lue myös: Ex-sotilas teki 5 kuukauden vaelluksen - katso käsittämätön muutos ulkonäössä

Lue myös: Selvisin selviytymisretkestä! Ainakin melkein...

Kilpailut

Uusimmat