Kuva: Shutterstock

Vältä auton ikkunoiden huurustuminen yllättävällä kikalla – edullinen pelastus voi löytyä jo kaapistasi

15.02.2020 11:15 - Henna Koste

Moni autoilija tuskailee tutun ongelman kanssa. Kotiniksistä voi löytyä nopea ratkaisu.

Hiihtolomakausi laittaa ihmiset liikkeelle, ja valtateillä pääsee harvoin kruisailemaan ilman minkäänlaista ruuhkaa. Autoilijoiden pulmat ovat tuttuja Eläintarhan Neste K-aseman kauppias Jyri Linnaselle. Mitä ottaa huomioon, kun suuntaa etelän nollakeleistä pohjoisen pakkasia kohti?

”Tänä talvena lämpötilaerot etelän ja pohjoisen välillä ovat olleet melkoisen suuret. Kun lähtee ajamaan etelän nollakelistä kohti pohjoisen paukkuvia pakkasia, kannattaa muistaa pitää auton rengaspaineesta huolta, etenkin jos ajaa hieman vanhemmalla autolla, jossa ei ole renkaan painetta tarkkailevaa järjestelmää. Lämpötilan muutos vaikuttaa tavallisen henkilöauton rengaspaineeseen 0,1 baaria kymmentä astetta kohden. Liian alhainen renkaanpaine vaikuttaa auton vakauteen ja siten ajettavuuteen sekä kuluttaa enemmän renkaita ja polttoainetta. Rengaspaineen voi käydä helposti tarkistamassa ja korjaamassa kuntoon liikenneasemilla. Siihen voi luottaa, että asemilta tankkiin virtaava diesel on niin sanottua talvilaatuista dieseliä, joka kestää paukkupakkaset. Sen sijaan etenkin etelän autoilijoiden on hyvä varmistua myös siitä, että auton lasinpesunestesäiliössä on varmasti pohjoisen pakkaset kestävää tuulilasinpesunestettä. Jäätyessään pesuneste laajenee ja voi rikkoa säiliön”, Linnanen kertoo Milttonin haastattelussa.

Entä kuinka välttää tuulilasin huurtuminen? Linnanen huomauttaa, että jos tuulilasi huurtuu sisältä, se johtuu joko likaisesta lasista tai liiallisesta kosteudesta autossa. 

”Lika kerää kuuraa, ja huurre myös poistuu hitaammin likaiselta lasilta. Tuulilasin sisäpinnan huolellinen puhdistaminen on näin kevättalvella erityisen hyvä idea. Nimittäin pian aurinko paistaa jo kovin kirkkaana ja märkä asvaltti hohtaa häikäisevästi. Sisältä ja ulkoa puhdas tuulilasi varmistaa parhaimman mahdollisen näkyvyyden.
Kevättalvella lämpötila seilaa ylös ja alas, jolloin autossa on tavallista kosteampaa. Kosteus aiheuttaa lasien höyrystymisen. Mainio kotiniksi auton sisätilojen kosteudenpoistoon on täyttää sukka silikonipitoisella kissanhiekalla, solmia kosteutta keräävä kissanhiekkasukkapötkylä kiinni ja asettaa se penkin alle tai jopa tuulilasin lähettyville. Kaupoissa myydään myös kosteudenpoistorasioita, joiden sisällä olevat panokset imevät auton liiallista kosteutta”, Linnanen vinkkaa.

Lue myös: Rekisterikilpi oli liian härski - mies kieltäytyi hankkimasta autoa

Kilpailut

Uusimmat