Kuva: Shutterstock

Meinaako lasten kanssa mennä hermot? 4 tehokasta keinoa välttyä raivareilta

25.08.2019 08:15 - Karoliina Kotala

Jokaisella vanhemmalla on hetkiä, joista he eivät ole ylpeitä.

Lapset ovat äärimmäisen lahjakkaita saamaan vanhempansa raivon partaalle. Vaikka vanhemman tulisi olla se kypsä aikuinen, voi pinna palaa joskus pahastikin. Kyseiset hetket eivät ole niitä vanhemmuuden tähtihetkiä, niin tuttuja kuin ne jokaiselle vanhemmalle ovatkin.

Raivareita on kuitenkin mahdollista välttää ja oppia hillitsemään reaktioitaan. Alla neljä tehokasta ohjetta:

Tunnista mistä raivostut

Jokaisella vanhemmalla on muutama asia, joka saa heidät raivostumaan. Tunnista nuo hetket ja tilanteet. Esimerkiksi kauppareissu väsyneiden ja nälkäisten lasten kanssa saa helposti vanhemmat raivostumaan. Jos tiedät sen olevan sinulle hermostuttava reissu, jätä kauppareissu puolisollesi. Kun tiedät heikoimmat hetket, on niihin helpompi suhtautua ja varautua etukäteen.

Valmista etukäteen

On paikkoja ja tilanteita, jotka saavat lapset villiintymään ja sen myötä aikuiset menettämään hermonsa. Valmista lapsia etukäteen tulevista tilanteista ja anna yksinkertaiset ohjeet siitä, kuinka toimia. Vaikka kaikki ei menisikään täydellisesti, lapset usein painavat ohjeet mieleensä ja voitte yhdessä muistella niitä tilanteen vaatiessa.

Tunnista mitä tapahtuu juuri ennen kuin pinna palaa

Vaikka hermot voivat mennä nopeastikin, tutkaile omia tuntemuksiasi juuri ennen kuin alat menettää malttisi. Kehossa tapahtuu nimittäi fyysisiä reaktioita; stressihormonien määrä kasvaa, lihakset jännittyvät, pulssi nousee. Kun tunnistat nuo reaktiot, keskity muuttamaan ne; nosta esimerkiksi kulmat ylös ja hartiat alas. Tunnet heti stressitason laskevan. Sanoita myös tunteesi; kerro, että sinua hermostuttaa.

Älä stressaa liikaa

Jokainen vanhempi hermostuu joskus. Jos menetät malttisi, älä jää vellomaan tilanteeseen, vaan totea, että nyt kävi näin ja olet silti paras vanhempi lapsellesi. Kun olet itsellesi armollinen ja lempeä, säilytät todennäköisemmin malttisi tulevaisuudessa lastesi kanssa. Käsittele kuitenki tilanne lapsesi kanssa, pyydä anteeksi, kerro, että sinua harmitti ja sopikaa yhdessä, että kaikki on taas hyvin.

Lähde: Good Housekeeping

Lue myös: Äiti nuolaisi lapsensa jäätelöä eikä tiennyt, mikä häntä odottaisi - "Sain karmaisevan opetuksen"

Kilpailut

Uusimmat