Kuva: Shutterstock

Kasvikset maistuvat lapsillekin mehujään muodossa - kokeile herkullista evästä

04.05.2019 21:15 - Karoliina Kotala - Luettu 652 kertaa

Kasvikset eivät aina ole lasten ykkösherkkuja, mutta niistäkin voi tehdä hohdokkaita oikeilla keinoilla.

Kasvikset maistuvat useimmille lapsille parhaiten, kun niistä tuunaa hiukan houkuttelevampia. Yksi erinomainen keino ovat terveelliset mehujääpuikot, joiden sekaan saa erinomaisen määrän marjoja ja kasviksia. Alla helppo ohje:

Värikkäät mehujäät

4 ruokalusikallista maustamatonta jogurttia

2 banaania

1 teelusikallinen vaniljauutetta

Kourallinen pinaattia

2 mansikkaa

Mysliä koristeeksi

1. Kaada tehosekoittimeen jogurtti, banaanit ja vaniljauute. Sekoita tasaiseksi.

2. Kaada seoksesta yksi kolmannes kuuteen mehujäämuottiin, niin että muoteista täyttyy kolmannes.

3. Kaada tehosekoittimen kulhosta, jäljelle jääneestä seoksesta puolet toiseen kulhoon. Lisää tehosekoitinkulhoon pinaatti ja sekoita tasaiseksi. Kaada pinaattiseos kuuteen mehujäämuotiin valkoisen seoksen päälle, niin että muotteihin jää vielä yksi kolmannes tilaa viimeiselle seokselle.

4. Puhdista tehosekoittimen kulho ja kaada siihen jäljelle jäänyt seos. Lisää joukkoon mansikat ja soseuta tasaiseksi.

5. Kaada mansikkaseos kuuteen mehujäämuotiin. Lisää tikut ja pistä pakkaseen jäätymään.

6. Mehujäät ovat valmiit seuraavana päivänä. Voit halutessasi tarjoilla mehujäät myslin kanssa, johon mehujäät voi vaikkapa dipata.

Lähde: Closer

Lue myös: Viskicola-mehujäät ovat maukas kesäherkku aikuisille - ota resepti haltuun!

Kilpailut

Uusimmat