Kuva: Shutterstock

Netissä esiteltiin "oikea" tapa käyttää leikkuulautaa - kiivas debatti seurasi

29.03.2019 09:15 - Iiro Myllymäki

Leikkuulaudan reiälle on olemassa erityistarkoitus.

Oletko käyttänyt leikkuulautaa aina väärin? Tätä kysymystä moni nyt miettii mielessään, sillä National Post -sivusto on kirjoittanut aiheesta ja keskustelu on roihahtanut liekkeihin Twitterissä.

National Postin mukaan leikkuulaudassa olevalla reiällä on aivan erityinen tarkoitus. Olemme ehkä käyttäneet sitä leikkuulaudan ripustamiseen, tai pidämme siitä kiinni samalla, kun pesemme laudan. Nyt on käynyt ilmi, että reiästä voikin olla hyötyä. Sen kautta voi tiputtaa leikatut ruoka-aineet kulhoon siististi.

Edmonton Journal on jakanut havainnollistavat kuvat Twitter-tilillään, ja päivitys on herättänyt kiivasta keskustelua. Suurin osa ei tunnu allekirjoittavan tätä leikkuulaudan ”oikeaa” käyttötarkoitusta.

Se ei ole reikä. Se on kiinniottamista varten”, on yksi kirjoittanut.

”Miten tämä edes säästäisi aikaa?” on myös kysytty.

”Tuo sopii vain pieneen silppuun”, on huomautettu.

”Se on kahva, mutta olen käyttänyt sitä tiputtamaan esimerkiksi silputtua valkosipulia ja sipulia suoraan paistinpannun keskelle”, on yksi puolustellut.

Mitä sinä olet mieltä? Aiotko seuraavalla kerralla kokeilla nyt esiteltyä käyttötarkoitusta?

Lue myös: Vältä tiskikonetta – Ohjeet puisen leikkuulaudan oikeaan puhdistamiseen

Lähde: National Post

Kilpailut

Uusimmat