Kuva: Fotolia

Liloja porkkanoita, myrkyllisiä tomaatteja - yllättävät ruokafaktat, joita et tiennyt

04.01.2018 13:15 - Katariina Auvinen

Esimerkiksi suklaa oli asteekeille kultaakin kalliimpaa.

Tiesitkö, että porkkanat olivat alkujaan violetteja? Tai, että 11-vuotias poika keksi mehujään vahingossa 1900-luvun alussa? Insider-julkaisu on listannut mielenkiintoisia faktoja ruoka-aineista. 

Saksalaiset tutkijat selvittivät muun muassa sen, että maapähkinävoista voi eristää timantteja, koska se on niin hiilipitoista. 

Suklaa oli intiaanikansa asteekeille kultaakin kalliimpaa. Ihmiset käyttivät sitä valuuttana. 

(kuva: Fotolia)

Porkkanat olivat alkujaan violetteja tai valkoisia. Nykyisin kaupoista saatavat oranssit porkkanat syntyivät vahingossa mutaation seurauksena. Ihmiset tykästyivät väriin enemmän, joten oranssit porkkanat syrjäyttivät violetit ja valkoiset. 

Raa´at karpalot pomppivat kuin kumipallot. Ihan joka karpaloa ei kannata testata, jos mielii syödä tai kokata karpaloista vielä heittelyn jälkeen. 

(kuva: Fotolia)

Keskiajalla eläneet ihmiset kutsuivat tomaatteja myrkkyomenoiksi. Tämä johtui siitä, että monesti tomaatteja syöneet sairastuivat ja kuolivat. Tämä johtui siitä, että tuona aikana lautaset olivat pääasiassa tehty lyijystä. Tomaattien hapokkuus liuotti lyijyä lautasista, joten ihmiset myrkyttyivät lautasista ja monesti kuolivat. 

(kuva: Fotolia)

Vuonna 1905, 11-vuotias poika jätti vahingossa limsaa sisältäneen vesilasinsa ulos yön ajaksi. Se oli jäätynyt seuraavaan aamun mennessä ja poika päätti syödä jäisen herkun. Hän tuli keksineeksi mehujään. 

Lue myös: Ruokamyrkytys ja vatsatauti ovat molemmat ikäviä yllätyksiä - miten ne erottaa toisistaan?

Lähde: Insider

Kilpailut

Uusimmat