Kuva: Fotolia

Kuinka kasvattaa lapsesta menestyjä? Asiantuntija vastaa

09.07.2017 20:15 - Tiina Svensk

Faktojen sijaan asiantuntija neuvoo keskittymään kommunikaatioon ja sosiaalisiin taitoihin.

Erilaisia kasvatusohjeita satelee vanhemmille tiuhaan tahtiin - ja niitä otetaan varmasti myös vastaan mielellään. Jokainen vahempi haluaa varmasti nähdä oman lapsensa menestyvän elämässä. Nyt tutkijat kuitenkin neuvovat keskittymään perusteisiin, joilla voi turvata ainakin osan oman lapsensa tulevaisuudesta.

Tutkijoiden mukaan yleinen kasvatusmetodi on väärä: heidän mukaansa vanhemmat kasvattavat lapsistaan tietokoneita, jotka sylkevät suustaan faktoja. Faktojen sijaan lapsia tulisi kannustaa sosiaalisten taitojen kehittämiseen.

- Tietokoneet tulevat aina olemaan parempia faktojen selvittämisessä kuin ihmiset, Kathy Hirsh-Pasek, tutkimusryhmän jäsen, toteaa Daily Mailin haastattelussa.

Faktojen sijaan lapsen kanssa tulisi keskittyä kehittämään yhteistyötä, kommunikaatiotaitoja, kriittistäja itsenäistä ajattelua, luovuutta ja itsevarmuutta. Tutkijoiden mukaan näitä tekijöitä kehittämällä pienistä lapsista kasvaa menestyviä aikuisia:

- Mitä teemme lasten kanssa nyt, tulee näkymään 20 vuoden kuluttua, Hirsh-Pasek kuittaa.

Lue myös: "Lapseni uskoo länsimetroon! Missä vaiheessa hänelle pitäisi kertoa totuus?"

Lue myös: Lohduttomasti itkevän lapsen rauhoittaa yksi asia - hämmentävää videota katsottu miljoonia kertoja

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat