Kuva: Fotolia

Ruokavaliosta löydettiin yhteys siihen, kuinka pitkäksi lapsi kasvaa - osa juomista hidastaa kasvua

08.06.2017 10:45 - Senni Loikala

Tuoreen tutkimuksen mukaan juomavalinnalla voi olla vaikutusta pituuskasvuun.

Tuoreesta amerikkalaisesta tutkimuksesta selvisi, että säännöllisesti kasvipohjaisia maitotuotteita juovat lapset olivat lyhyempiä kuin ikätoverinsa keskimäärin. Mitä enemmän lapset kuluttivat kyseisiä tuotteita, sitä lyhyempiä he olivat verrattuna saman ikäisiin tenaviin, joiden ruokavalioon kasvipohjaiset maidot eivät kuuluneet.

Tutkimus on julkaistu American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä ja siitä uutisoi CNN.

- Havaitsimme, että kasvipohjaisia maitoja, kuten riisi-, manteli- tai soijamaitoa, juovat lapset olivat hieman lyhyempiä kuin lapset, jotka kuluttivat lehmänmaitoa, tutkija Jonathon Maguire kertoo.

- Esimerkiksi 3-vuotias, joka joi kolme kuppia kasvipohjaista maitoa päivässä, oli 1,5 senttimetriä keskivertoa lyhyempi.

Tutkija painottaa, ettei lehmänmaidon juomisen todettu edistävän pituuskasvua. Sen sijaan tutkimuksessa havaittiin kasvipohjaisten maitojen hillitsevän pituuskasvua.

- Kyse ei ole siitä, että jos et juo lehmänmaitoa, olisit hieman muita lyhyempi. Sen sijaan, jos lapsi juo säännöllisesti kasvipohjaisia maitoja, on hän hieman keskivertoa pienempi ja lyhyempi jokaista päivittäin juomaansa lasia kohden. Se on hieman yllättävää.

Syy

Tutkijoilla ei ole varmaa tietoa siitä, miksi kasvipohjaisia maitoja juovat lapset olivat muita hieman lyhyempiä. He uskovat tietävänsä kuitenkin yhden syyn: Kasvipohjaiset maitotuotteet eivät stimuloi insuliininkaltaisia kasvutekijöitä (IGF) yhtä tehokkaasti kuin lehmänmaito.

Toisaalta CNN:n mukaan tutkimukset ovat osoittaneet, että aikuisilla korkeat IGF-pitoisuudet saattaisivat lisätä riskiä joihinkin syöpiin. Tutkimuksen viestinä tuskin onkaan, etteivät kasvipohjaiset maitotuotteet sopisi lainkaan lapsille.

Yhteys pituuteen aikuisena

Entä tarkoittaako tutkimustulos sitä, että kasvipohjaisia maitotuotteita lapsuudessaan kuluttaneet olisivat keskimääräistä lyhyempiä myös aikuisina?

- Siihen kysymykseen meillä ei vielä ole vastausta. Emme tiedä, saavuttavatko kasvipohjaisia maitotuotteita juovat lapset muut pituudessa vaiko eivät. Aika tulee paljastamaan sen meille, Maguire sanoo.

- Lastenlääkäreinä tiedämme yleisesti ottaen, että tietyssä kohtaa pituuskäyrää olevat lapset yleensä pysyvät suhteessa samassa kohtaa käyrää koko lapsuutensa aina aikuisuuteen saakka.

Tutkimukseen osallistui noin 5030 kanadalaista lasta, jotka olivat iältään 2-6-vuotiaita. Heistä viisi prosenttia kulutti säännöllisesti kasvipohjaisia maitotuotteita, noin 85 prosenttia lehmänmaitoa, noin kahdeksan prosenttia näitä molempia tuotteita ja kolme prosenttia ei kumpaakaan.

Tiedätkö, minkä takia teen sekaan kannattaisi aina lisätä luraus maitoa? Lue lisää tästä!

Lähde: CNN

Kilpailut

Uusimmat