Kuva: Fotolia
Suomalaisille annettiin lupa avautua: Asiat, joita vihaan joulussa
Myös perinteitä rakastavilla suomalaisilla on patoutunutta vihaa joulua kohtaan.
Kaikki eivät vain yksinkertaisesti rakasta joulua. Ja sitten on myös sellaisia henkilöitä, jotka rakastavat joulun viettämistä, mutta vihaavat jotain tiettyjä asioita tai perinteitä tässä vuoden odotetuimmassa juhlassa.
Annoimme nyt suomalaisille luvan avautua ja kertoa, mitä asioita he vihaavat joulussa. Voit lukea avautumiset alapuolelta.
"Vihaan joulussa ihmisten panikointia! Se saa jokaisen hermoromahduksen partaalle.
Moni sanoo että ei, ei en ole jouluihmisiä, mutta silti on menossa paniikissa hankkimaan joulukoristeita ja jouluruokia. En stressaa mistään, muut vain aiheuttavat itselleni sen huonon olon, kun itselläni on muitakin asioita mietittävänä. Tuota kuuden tunnin rentoa oloa varten osa käyttää liikaa energiaa."
"Itseäni ärsyttää todella paljon se, että jouluna on koko ajan kiire. Vanhempani ovat eronneet ja asuvat eri paikkakunnilla. Siksi joudun istumaan autossa liiankin paljon joulun aikaan, enkä kunnolla ehdi rentoutua. Se vie ilon koko juhlasta."
"Joulukuusen koristelu on raivostuttavaa varsinkin silloin, jos joku kehtaakin yrittää auttaa. Haluan koristella perheen joulukuusen juuri omalla tavallani, enkä siedä sitä, jos koristeet ovat epäsymmetrisesti kuusessa. Käyn yleensä siirtelemässä ne "oikeille paikoilleen" koristelun jälkeen, jos joku muu on auttanut minua."
"Inhoan syvästi joululahjojen ostamista. Ahdistava tunne iskee heti, kun astun ostoskeskukseen. Tuntuu, että koko kaupunki olisi samaan aikaan shoppailemassa. Olen myös törmännyt ihmisiin, jotka saavat raivokohtauksia kaupoilla. Tässä ihmisvilinässä ostoskassien kantaminen on yhtä tuskaa. Ensi vuonna harkitsen lahjaostosten tekemistä pelkästään nettikaupoista."
"Joka vuosi sama rumba. Joudun menemään vanhemmilleni, halusin tai en. Olen kuitenkin jo aikuinen, joka on asunut vuosia omillaan. Perinteistä pidetään kiinni ja jos nyt kehtaat viettää joulusi muualla kuin kotona, sinua ei ole olemassa seuraavaan kahteen viikkoon. Ehkä kuitenkin vihdoin ensi vuonna otan äkkilähdön ajoissa pois tästä materialismijuhlasta ja vietän jouluni palmujen alla."
"Vihaan joulun lahjarumbaa, se on jo mennyt ihan liian pitkälle monissa perheissä. Joulu voisi olla vielä aikuisenakin kiva juhla, jos pystyisi eristäytymään kokonaan lahjojen hankkimisesta ja vastaanottamisesta. Siitä tulee paljon enemmän stressiä kuin hyvää oloa. Varsinkin kun nykyään ympärillä on niin paljon ja jos kaikille pitäisi hankkia lahjoja, niin järkihän siinä menisi. Sen vuoksi olen jo monta vuotta sitten päättänyt, etten hanki kenellekään mitään, ellei se ajatus oikeasti tule aidosti, että haluan hankkia hänelle jotain."
Lue myös: Paras joulukuusi ikinä? Valtava kaljatölkkikuusi on uskomaton ilmestys