Kuva: Shutterstock

Valtaosa suomalaisista luottaa uutisiin - ero on kuitenkin kasvanut oikeiston ja vasemmiston välillä

17.06.2025 16:15 - Reija Saarinen

Aikuisista 75 prosenttia kertoo luottavansa useimpiin seuraamiinsa uutisiin.

Suomalaisilla on edelleen vahva luottamus uutisiin. Media-alan tutkimussäätiön mukaan aikuisista 75 prosenttia kertoo luottavansa useimpiin seuraamiinsa uutisiin. Luottamus kuitenkin vaihtelee eri väestöryhmien keskuudessa.

Naiset luottavat uutisiin hieman miehiä useammin. Nuoret sen sijaan ikääntyneempiä harvemmin. Hyvätuloiset ja korkeasti koulutetut puolestaan luottavat uutisiin yleisemmin kuin pienituloiset ja matalammin koulutetut. Eroja on myös eri puolueiden kannattajien välillä. Oikeistolaisesti asennoituvat luottavat uutisiin vähemmän kuin vasemmistoa tai poliittisesti keskustaan itsensä asemoivat.

- Oikeistolaiseksi itsensä mieltävien medialuottamuksen heikentyminen voi heijastaa julkista keskustelua, jossa erityisesti muutamat perussuomalaisten edustajat ovat syyttäneet valtamediaa vihervasemmistolaisuudesta, pohtii Suomen maaraportista vastannut Tampereen yliopiston tutkija Esa Reunanen.

Mutta miten luottamusta uutisiin sitten voisi lisätä? Tulosten mukaan totuudellisuuden vahvistaminen, kuten kunnollinen faktantarkastus ja huhujen välttäminen lisäävät luottamusta. Myös puolueettomuutta ja läpinäkyvyyttä kaivataan. 

Moni suomalainen kertoi kyselyssä myös välttelevänsä uutisia. Suurimmat syyt ovat niiden negatiivinen vaikutus mielialaan. Uutisten välttely on hieman keskimääräistä yleisempää naisten, nuorten ja vähätuloisen keskuudessa.

Nuorista moni käyttää pääasiallisena uutislähteenään sosiaalista mediaa. Tutkimuksen mukaan sosiaalinen media on yleistynyt kymmenessä vuodessa nuorten aikuisten pääasiallisena uutislähteenä kymmenestä prosentista 26 prosenttiin.

Sosiaalisen median kanavat nousivat kärkeen myös, kun vastaajilta kysyttiin, mitä he pitävät merkittävinä väärän ja harhaanjohtavan tiedon saamisen paikkoina. Suomalaiset mainitsivat yleisimmin TikTokin (66 %), X:n (55 %) ja Facebookin (53 %). 

Keskisuomalaisen varapäätoimittaja Inkeri Pasanen korostaa Suomen maaraportissa medialukutaidon tärkeyttä TikTokin kasvattaessa suosiotaan nuorten uutiskanavana.

- Tiktok on tulvillaan koukuttavia ”uutisia”. Tässä mis- ja disinformaation tulvassa perinteisen, vastuullisen ja faktapohjaisen journalismin on kyettävä entistä läpinäkyvämmin ja selkeämmin perustelemaan toimintansa.

Reuters-instituutin Digital News Report -tutkimus vertaa uutisten käyttöä 48 maassa. Tiedot perustuvat kyselyyn, johon kussakin maassa osallistuu noin 2 000 vastaajaa. Tutkimus tehdään vuosittain, ja Suomi on ollut mukana vuodesta 2014. 

Lue myös: Nuoret naiset stressaavat kaksi kertaa miehiä useammin - nämä ovat yleisimmät syyt

Lue myös: Etätyön hyödyt eivät jakaannu tasan

Lue myös: Tulevaisuudessa hyttysmääriä voi ennustaa kuin säätä - Suomi mukana ainutlaatuisessa tutkimuksessa

Lähde: Media-alan tutkimussäätiö

Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Radio Nova

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.