Kuva: Shutterstock

Suomalaisten taloudellinen mielenrauha kohentunut maltillisesti

17.06.2025 09:15 - Minttu Tikkanen

Uuden tutkimuksen mukaan suomalaiset uskovat taloutensa kohenevan lähivuosina.

Suomalaisten taloudellinen mielenrauha on kääntynyt hienoiseen nousuun, Taloudellinen mielenrauha 2025 -tutkimuksen mukaan.

Danske Bankin vuosittaisen tutkimuksen mukaan aiempaa hieman useampi suomalainen luottaa omaan talouteensa ja murehtii siitä vähemmän. Lisäksi suomalaiset uskoivat tutkimuksessa, että heidän taloudellinen tilanteensa tulee kohenemaan seuraavan viiden vuoden sisällä. Muutos on kuitenkin vielä hyvin maltillinen.

Danske Bank Suomen maajohtaja Jens Wiklundin mukaan pienikin tiedossa oleva muutos voi kuitenkin vaikuttaa vallitsevaan asenneilmapiiriin sekä mahdollisesti ostokäyttäytymiseen. 

- Suomalaisten taloudellisen mielenrauhan käännös orastavalle kasvu-uralle on odotettu uutinen, jolla voi olla positiivisia kansantaloudellisia vaikutuksia esimerkiksi yksityiseen kulutukseen. Vaikka muutos on maltillinen, se luo uskoa ja voi olla positiivinen signaali kasvavasta luottamuksesta omaan talouteen. Isossa kuvassa taloudellinen mielenrauha on talouskasvun ja kilpailukyvyn raaka-ainetta, Wiklund sanoo.

Muihin Pohjoismaihin verrattuna luottamus talouteen on Suomessa kuitenkin edelleen himpun matalammalla. Tutkimuksen antama luku kokonaisindeksissä suomalaisten taloudelliselle luottamukselle oli 6,0, kun taas Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa se oli 6,2-6,5. Siitä huolimatta suomalaisilla puolestaan on korkein luottamus oman talouden kohentumiseen tulevina vuosina. 

Lue myös: Finnairin lennoilla rajoitettu tarjoilu useita päiviä työtaistelutoimien vuoksi

Lue myös: Älylaitteita ei saa jatkossa käyttää välitunneilla tai ruokaillessa Helsingin kaupungin kouluissa

Lähde: STT info

Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Radio Nova

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.