Kuva: Shutterstock

Tulevaisuudessa hyttysmääriä voi ennustaa kuin säätä - Suomi mukana ainutlaatuisessa tutkimuksessa

16.06.2025 10:15 - Hanna Levänen

Hyttyset eivät ole aiemmin olleet kovin suosittu tutkimuskohde.

Tulevaisuudessa hyttyskesiä saatetaan ennustaa sään kanssa samalla tavalla, Oulun yliopistosta kerrotaan. Tämän mahdollistaa Pohjois-Suomessa ja Ruotsissa käynnistyvä laaja hyttystutkimus.

Tutkimus on ainutlaatuinen monestakin syystä. Oulun yliopiston professori Marko Mutasen mukaan kaikilta löytyy kokemusta hyttysistä, mutta sen sijaan tieteellistä tietoa Pohjois-Euroopasta on yllättävän vähän. Tämän lisäksi hyttyset eivät nauti suositun tutkimuskohteen tittelistä.

- Ne ovat monella tapaa hankalia tutkittavia, ja toisiaan muistuttavia hyttyslajeja on useita kymmeniä. Tutkimukseen ei vielä ole vakiintuneita käytänteitä, joten hyttyskesiä ei voi systemaattisesti vertailla, Mutanen sanoo yliopiston tiedotteessa.

Hyttysiä on siis tutkittu verrattain vähän ja aiemmat kansainväliset tutkimukset ovat keskittyneet lähinnä ihmisiä pureviin ja tauteja kantaviin lajeihin.

Valtaosalla suomalaisista on mielikuva yhdenlaisista hyttysistä – niistä, jotka inisevät korvanjuuressa juuri ennen nukkumista ja laskeutuvat aterioimaan käsivarrelle kesäillassa. Todellisuudessa Suomesta löytyy 44 eri hyttyslajia, eikä ihminen kuulu niiden kaikkien aterialistalle.

Tiesitkö esimerkiksi, että koirashyttyset eivät ole verenimijöitä, vaan ne käyttävät ravinnokseen mettä? Kiertäessään kasvista toiseen, yksi niiden tehtävistä on pölyttäminen.

Tutkimuksella pyritään saamaan tietoa Suomessa olevien hyttyslajien määristä sekä siitä, miten ilmastonmuutos vaikuttaa niihin. Oulun yliopiston tiedotteessa kerrotaan, että ilmastonmuutoksen myötä pohjoiset lajit voivat vetäytyä, jolloin uusia saattaa tulla etelästä tilalle. Yksi tulokkaista voisi olla esimerkiksi tiikerihyttynen, joka on tauteja levittävä vitsaus Etelä- ja Keski-Euroopassa.

- Menestyminen pohjoisessa on epätodennäköistä, mutta on syytä tieteellisesti seurata, miten lajisto muuttuu, Mutanen toteaa.

Miten hyttysiä sitten aiotaan tutkia? Yhtenä keinona on hyttysten kanssa asustavien ihmisten haastattelu. Haastatteluilla pyritään keräämään tietoa siitä, miten pohjoisessa asuvat ihmiset elävät hyttysten ja ötököiden kanssa.

Tämän lisäksi luontoon viedään hyttyspyydyksiä. Yliopistossa pyydykseen jääneitä saaliita tutkitaan tarkemmin. Hyttysiä punnitaan ja levitetään tarjottimelle, jolloin konenäkö laskee ne. Lisäksi teknologia auttaa tunnistamaan kaikki pyydykseen jääneet hyttyslajit.

Ennustetta on turha odottaa vielä tälle tai seuraavallekaan kesälle. Mutanen arvioi, että ensimmäisiä tutkittuun tietoon perustuvia ennusteita voisi ehkä antaa parin vuoden päästä. Systemaattisesti kerättyä tietoa tarvitaan kuitenkin ensin usealta vuodelta.

Lue myös: Ulkomailta tilatut hyttyskarkotteet voivat olla riski sekä ympäristölle että ihmiselle

Lue myös: Suomalaistutkijat osallistuivat malariatutkimukseen - keltaisuus ei olekaan vain sivuoire vaan suoja

Lue myös: Suomessa tavattujen lintujen lukumäärä nousee 493:sta 496:een

Lähde: Oulun yliopisto

Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Radio Nova

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.