Kuva: Shutterstock

HS: Nyt alkava lakko vaikuttaa myös Finnairin lentoihin

11.03.2024 15:15 - Minttu Tikkanen

Pula polttoaineesta vaatii erityisratkaisuja.

Tänään alkava viennin ja tuonnin lakko tulee vaikuttamaan väkisinkin myös Finnairin lentoihin.

Vaikutukset ovat välillisiä, sillä viennin ja tuonnin ollessa lakossa tullaan todennäköisesti kokemaan pulaa polttoaineesta niin huoltoasemilla kuin suurempien toimijoidenkin joukossa. Myös Finnair joutuu miettimään kahden viikon lakkojen aikana uusia ratkaisuja saada koneensa tankattua, kun Suomeen ei tule polttoainetta.

Lennot pyritään lentämään normaalisti, mutta tankkaukset on järjestettävä jossain muualla kuin Suomen lentokentillä. Finnairin viestintäpäällikkö Mia Eloranta kommentoi Helsingin Sanomille, että Euroopan-lennoilla koneet tankataan kohdemaissa. Kaukolennoilla saatetaan tarvita lisäksi ylimääräisiä välilaskuja Euroopassa, jotta saadaan kone tankattua. Helsingin päässä koneita tankataan tavallista vähemmän.

- Tällä pyritään säästämään polttoainetta Helsingin päässä, Eloranta sanoo.

Yksi vaihtoehto olisi esimerkiksi lentää kaukolennot Tukholman kautta. Eloranta sanoo, että vielä ei kuitenkaan pystytä ennakoimaan, missä välilaskuja tehdään ja millä reiteillä niitä tullaan tarvitsemaan. Kaukolentojen lentoaika voi välilaskun takia pidentyä noin tunnilla.

- Tänään aletaan testaamaan ja kartoittamaan, missä välilaskut pystytään tekemään, Eloranta jatkaa.

Lisää lakkokohteista, lakon kestosta ja syistä voit lukea alta. 

Lue myös: Ensi viikolla alkavat jopa kahden viikon lakot - suuri vaikutus vientiin ja tuontiin

Lue myös: Hyvitystä lakon aikana käyttämättä jääneistä kausilipuista? Näin eri liikennöijät neuvovat toimimaan

Lähde: Helsingin Sanomat

Kilpailut

Uusimmat