Kuva: Elokapina

Elokapina on pysäyttänyt Länsiväylän

17.10.2023 09:15 - Minttu Tikkanen

Mielenosoituksella vaaditaan hakkuiden valmisteluiden pysäyttämistä.

Ympäristöliike Elokapina on nyt pysäyttänyt Länsiväylän Helsingissä.

Liikkeen tiedotteesta käy ilmi, että aamulla yhdeksältä alkanut pysäytys jatkuu tunnin ajan. 

Elokapina ei ole aikaisemmin vallannut mielenosoituksellaan moottoritietä. Mielenosoitus on osa Elokapinan tämän syksyn Metsäkapina-kampanjaa, jolla halutaan edistää luonnonmetsien suojelua. Näkyvimmin viime aikoina esillä on ollut Stansvikin luonnonmetsä, jonka hakkuiden valmisteluiden pysäyttämistä Elokapina vaatii.

Laajasalossa sijaitseva Stansvikin luonnonmetsä on luontoarvoltaan erityisen arvokas, sillä siellä sijaitsee monia uhanalaisia luontotyyppejä. Helsingin kaupunki suunnittelee alueelle kuitenkin hakkuita kadun rakentamista varten. 

"Tämä sama meininki näkyy myös Suomen eduskunnassa hääräävien poliitikkojen keskuudessa. Suomen luonnon monimuotoisuus hiipuu kiihtyvää tahtia ja ilmastotavoitteet karkaavat tavoittamattomiin, eikä sille muka voi tehdä mitään. Poliittinen johtajuus puuttuu täysin. Minulla on yksinkertainen idea. Aloitetaan luontokadon torjunta Stansvikista. Suojellaan Stansvik ja samalla muut Suomen jäljellä olevat luonnonmetsät", kommentoi Elokapinan lehdistötiedotteessa mielenosoitukseen osallistuva Deniz Kemppainen.

Lue myös: Ethän kalasta verkoilla Saimaalla - taas löydettiin yksi uusi kuollut kuutti

Kilpailut

Uusimmat