Kuva: Shutterstock

Sähköpotkulaudat kuumentavat tunteita edelleen - Euroopassa jo kielletään

01.09.2023 18:15 - Minttu Tikkanen

Pariisi on yksi Euroopan ensimmäisistä kaupungeista, joka kieltää vuokrattavat sähköpotkulaudat.

Sähköpotkulaudat pysyvät kiivaan mielipidekeskustelun kohteena yhä vain. Suomessakin vuokrattavien sähköpotkulautojen käyttöön on tehty rajoituksia kuten nopeusrajojen madaltamista yöaikana, mutta Ranskassa on otettu käyttöön vielä kovemmat keinot. Pariisissa vuokrattavien sähköpotkulautojen käyttö tehdään kokonaan kielletyksi.

Kaikki kolme Pariisissa operoinutta sähköpotkulautojen vuokrafirmaa Lime, Dott ja Tier ovat vahvistaneet poistavansa kaikki potkulautansa kaupungista syyskuun ensimmäiseen päivään mennessä. Aivan pienestä määrästä laitteita ei ole kyse, sillä yhteensä operoijilla oli kaupungissa jopa 15 000 lautaa. Niiden tilalle operoijat aikovat lisätä vuokrattavien sähköpolkupyöriensä tarjontaa. 

Päätös saavutettiin lopulta kansanäänestyksellä, joka oli yksimielinen. Äänestäneistä 90 prosenttia äänesti sähköpotkulautoja vastaan. Sähköpotkulautaoperaattorit yrittivät vedota siihen, että äänioikeuttaan käytti pariisilaisista äänioikeuteutuista vain noin 7 prosenttia. Lisäksi firmat vetosivat kaupungin ottavan askeleen taaksepäin, sillä sähköpotkulaudat tarjoavat suurkaupungissa ekologisen vaihtoehdon esimerkiksi autoilulle. Äänestystulos oli kuitenkin selvä.

Pariisista tulee näin yksi ainoista kaupungeista Euroopasssa, joka on kieltänyt vuokrattavien sähköpotkulautojen käytön kokonaan. Omien potkulautojen käyttöön säädös ei puutu. Sähköpotkulaudat pysyvät myös edelleen vuokrattavissa muissa Ranskan suurissa kaupungeissa kuten Lyonissa ja Marseillessa.

Lue myös: Tulevaisuudessa sähköpotkulautaa ei välttämättä viskata mihin tahansa - pysäköintirajoitukset käsittelyssä

Lue myös: IS: Sähköpotkulautailuun puututaan aiempaa tiukemmin - lakiin ehdotetaan muutoksia

Lähde: CNBC

Kilpailut

Uusimmat