Kuva: Konstantin Kondrukhov

MTV: Flow-festivaalin uudeksi tapahtumapaikaksi on jo vaihtoehtoja mielessä

15.08.2023 22:15 - Minttu Tikkanen

Flow on järjestetty samassa paikassa jo vuodesta 2007.

Ensi vuosi on Flow Festivalin viimeinen tutussa paikassaan Helsingin Suvilahdessa. Alueella alkavien rakennustöiden vuoksi festivaalin on siirryttävä uuteen osoitteeseen kesäksi 2025.

MTV:n haastattelema Flow Festivalin taiteellinen johtaja Tuomas Kallio kertoo, että uudeksi tapahtumapaikaksi on tällä hetkellä useita vaihtoehtoja, joita selvitetään kovaa vauhtia. 

Kallio on toiveikas esimerkiksi ihan naapurissa sijaitsevan Hanasaaren vanhan hiilivoimalaitoksen alueesta, jonka alkuperäinen toiminta lakkautettiin aiemmin tänä vuonna. Flow'n siirtämisestä sinne on keskusteltu jo aiemminkin.

- Itse Hanasaaren hiilivoimalaitokseen pitäisi tehdä aika mittava remontti, mutta onhan se upea rakennus. Siinä on myös hienoja piha-alueita. Kieli pitkällä Flow tietysti odottaa, koska me sinne hyökkäämme. Itse asiassa luulimme aiemmin, että pääsemme sinne vuonna 2024, Kallio kertoo MTV:lle. 

Mikään ei kuitenkaan ole vielä varmaa, mutta Kallio suhtautuu tulevaan toiveikkain mielin. Helsingissä ei ole turhan montaa kaupunkifestivaalille soveltuvaa aluetta, mutta joitain sopivia kuitenkin. Kallio kertoo etsintää hieman hankaloittavan sen, että Flow-festivaalille ei monien muiden tavoin sovi yksi suuri kenttäalue, vaan ympärillä pitäisi olla jotakin rakennuskantaakin ja arkkitehtonisesti kiinnostavaa miljöötä.

- Meille sellainen iso vapaa kenttä, joka mielletään festivaaleille, ei ole Flow’n tapauksessa mahdollinen. Me tarvitsisimme vähän rakennuskantaa siihen mukaan, jotta ajatus Flow’n rakentamisesta toteutuisi. Vaihtoehtoja ei Helsingissä ihan hirveästi ole, mutta kyllä niitä on, Kallio jatkaa. 

Vielä yksi kesä

Jo tämän kesän piti alunperin olla Flow'n viimeinen Suvilahdessa. Tällä hetkellä rakennushanke on kuitenkin toistaiseksi jäissä, mikä mahdollistaa vielä yhden Flow'n Suvilahdessa. Kallio kuitenkin kertoo, että vaikka rakennushanke jostain syystä kaatuisikin kokonaan, on Flow'n silti poistuttava alueelta, sillä ison festarin rakentaminen vie aikaa ja paikan täytyy selvitä varmuudella jo lähiaikoina. 

- Festivaalin näkökulmasta elämme nyt löyhässä hirressä koko ajan, ja meidän pitää miettiä sellaisia 3–4 vuoden syklejä aina, Kallio toteaa.

Lue myös: Flow keräsi 90 000 kävijää - festari pysyy ensi vuonnakin Suvilahdessa

Lue myös: Tuska aikoo sittenkin pysyä Suvilahdessa: "Tämä on hyvä ratkaisu"

Kilpailut

Uusimmat