Kuva: Shutterstock

Tiedätkö, miten hukkuva pelastetaan? Muista yleinen vaara pelastusoperaatiossa

19.07.2021 09:15 - Senja Rapila

Hukkuminen tapahtuu nopeasti, eikä siinä ole aikaa odotella pelastushenkilökuntaa. Sen vuoksi jokaisen maallikon tulisi kerrata ohjeet, joiden avulla voi pelastaa hukkuvan.

Elämässä saattaa tulla vastaan tilanne, jolloin joutuu auttamaan veden varaan joutuneen tai hukkuvan ihmisen rantaan. Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton asiantuntija Niko Nieminen muistuttaa, että on hyvä opetella jo ennakkoon vesipelastuksen tärkeimmät kulmakivet eli HRAP-sääntö. 

HRAP - näin pelastetaan veden varaan joutunut

H = Hälytä lisäapua, jos suinkin mahdollista, ennen kuin aloitat varsinaiset pelastustoimet. Tällä varmistat lisäavun saamisen paikalle.

R = Rauhoitu itse ja Rauhoita pelastettavaa kertomalla hänelle, että apua on tulossa. Se antaa pelastettavalle turvallisuuden tunnetta ja voimia jaksaa vielä vähän aikaa.

A = Etsi apuväline, hae jotain kättä pidempää avuksesi ja turvaksesi, mieluiten jotain kelluttavaa. Jos olosuhteet ovat vaikeat, pyri saamaan apua muilta paikallaolijoilta tai soittamalla 112.

P = Pelasta: lähesty pelastettavaa varoen, mutta ripeästi. Pidä apuväline itsesi ja pelastettavan välissä ja ojenna apuväline pelastettavalle, jos pelastettava on lähellä rantaa. Välineen voi myös heittää hänelle. Auta pelastettava rantaan, tee tarvittavat ensiaputoimenpiteet ja toimita tarvittaessa jatkohoitoon.

Jos lähtee itse uimalla pelastamaan hukkuvaa, Nieminen muistuttaa, että tilannetta täytyy miettiä pienimmän riskin periaatteella. Tällä hän tarkoittaa sitä, että miten veden varaan joutuneen henkilön pystyy pelastamaan vaarantamatta omaa turvallisuuttaan.

- Pelastetaan aina kuivalta, jos mahdollista (ohjeistetaan, heitetään pelastusväline – hinataan turvaan). Jos on pakko mennä itse veteen – otetaan aina jotakin kättä pidempää apuvälineeksi itsensä ja pelastettavan väliin (mielellään jotakin kelluttavaa: lötköpötkö, oksa, kanisteri, pelastusrengas, ilmapatja jne.) Pelastetaan H-RAP muistisäännön mukaan.

Hälytä aina lisäapua

Nieminen korostaa, että tärkeintä on hälyttää aina lisäapua (112) tilanteeseen ja muistaa ottaa apuväline mukaan pelastettavan ja pelastajan väliin. Ilman apuvälinettä pelastaja voi joutua kiipeliin.

- Hukkuvalla ihmisillä ensisijainen tehtävä on saada omat hengitystiet pinnan yläpuolelle. Hukkuva ei mieti mistä saa apua tähän – ilman apuvälinettä pelastavan riski on itse joutua pelastettavan poijuksi. Tällaisissa tilanteissa on nopeasti kaksi hukkuvaa.

On myös tilanteita, joissa hukkuvan luokse ei kannata lähteä uimaan oman turvallisuuden vuoksi. Jos esimerkiksi kokee, että omat taidot pelastamiseen eivät riitä, kannattaa omaa järjen ääntä kuunnella.

- Turhia riskejä tulee välttää.

Kerroimme myös aiemmin merkeistä, joista tunnistat hukkuvan. Voit lukea aiheesta lisää täältä.

Lue myös: "Useimmat hukkumiset tapahtuvat tutussa rannassa" - asiantuntija muistuttaa vaaranpaikoista

Lue myös: Hurja video näyttää, millainen on auringosta saatu toisen asteen palovamma - katso

Lue myös: Vanhemmat ymmärsivät vauvan ruokaohjeistuksen väärin - inhimillinen moka selvisi anopin kyläillessä

Kilpailut

Uusimmat