Kuva: Youtube

Tiesitkö, että Excelillä voi maalata? 80-vuotiaan taiteilijan teokset saavat hieraisemaan silmiään

06.07.2020 20:15 - Iiro Myllymäki

Japanilaistaiteilija ei halunnut maksaa maalausvälineistä ja päätyi erikoiseen ratkaisuun.

Microsoftin Excel-taulukko-ohjelmaa ei aivan heti tulisi yhdistäneeksi taiteen tekemiseen. 80-vuotias japanilaistaiteilija Tatsuo Horiuchi kuitenkin osoittaa, että kyseisellä ohjelmalla voi saada aikaan suorastaan häkellyttävän kauniita maalauksia.

Mies halusi aloittaa maalaamisharrastuksen jäätyään eläkkeelle 20 vuotta sitten. Hän ei kuitenkaan halunnut käyttää rahaa maalaustarvikkeisiin tai edes tietokoneelle asennettavaan ohjelmistoon. Niinpä hän päätyi kokeilemaan, miten maalaaminen sujuisi Excel-ohjelmalla, joka oli jo hänen tietokoneellaan valmiiksi.

- Olin saita, joten aloin käyttää Exceliä, Horiuchi kertoo Great Big Storyn haastattelussa.

(kuva: Youtube)

Vähä vähältä Horiuchi selvitti, miten Excelin työkaluja voi käyttää taiteen tekemiseen. Hän asetti tavoitteekseen, että kymmenen vuoden päästä aloittamisestaan hän haluaa olla niin hyvä, että kehtaa esitellä teoksiaan muille.

Nyt niitä todellakin kehtaa esitellä. Miehen teoksia katsoessa ei millään uskoisi, että ne on tehty laskentataulukko-ohjelmalla.

(kuva: Youtube)

(kuva: Youtube)

Mies kertoo, että häntä on myös pilkattu valitsemansa metodin tähden. Hänen inspiroiva tarinansa on lähtenyt leviämään, ja miehen maalauksia pääsee ostamaan hänen nettisivuiltaan.

Lisää Tatsuo Horiuchin teoksia voit nähdä alla olevalta videolta, missä hän myös esittelee taiteentekoprosessiaan. Jos video ei näy, klikkaa tästä.

Lue myös: Paris Hilton paljasti tekemiään taideteoksia - reaktiot jakautuivat rajusti

Lue myös: Hylättyihin taloihin tehty grafittitaide inspiroituu kauhusta - maalauksia ei halua nähdä yöaikaan

Lähde: Bored Panda

Kilpailut

Uusimmat