Kuva: AOP

MTV: 10 laudaturia kirjoittanut Matias: "En ole kakkosen puolivälin jälkeen paljon käynyt koulussa"

13.05.2020 12:15 - Iiro Myllymäki

Matias Mäkiranta suoritti lukion kursseja jo yläasteella. Nyt hänelle on opiskelupaikat avoinna useassa eri maassa.

Tiistaina lukiolaiset saivat jännittämänsä ylioppilaskoetulokset. Arvosanoilla mitattuna menestyneimmäksi ylioppilaaksi nousi Tampereen lyseon lukiossa opiskellut Matias Mäkiranta, 18. Nuori mies kirjoitti huikeat kymmenen laudaturia ja yhden eximian, joka on toiseksi paras arvosana.

MTV Uutiset haastatteli Matiasta, jolle tulos ei tullut yllätyksenä.

- Kyllä sitten, kun on kokeessa ja on vastaukset täyttänyt, voi olla aika varma siitä, että ainakin hyvä tulos tulee. Laudaturin saamisesta ei aina ihan satavarma voi olla, Matias kertoo.

Matias kertoo, että kirjoitusten paineet vähenivät, kun ensimmäisistä neljästä kokeesta tuli jo laudaturit. Muutenkin arvosanat tulivat hänen mukaansa melko pienellä lukemisella. Matias Mäkiranta kertoo olleensa aina hyvä koulussa, ja jo yläasteella hän sai suoritettua joitain lukion kursseja. Tämä helpotti opiskelua lukiovaiheessa.

- Se helpotti työtaakkaa. En ole oikeastaan kakkosen puolivälin jälkeen ihan hirveästi käynyt lukiossa koulussa, mies sanoo.

Tarjouksia ulkomailta

Huippupaperit avaavat ovet moneen jatko-opintopaikkaan suoraan. Itse asiassa Matiakselle oli tarjolla jatko-opintopaikat Suomen taloustieteiden laitoksista jo sen ansiosta, että hän sijoittui Talousguru 2020 -kilpailussa toiselle sijalle. Nyt hänellä on tarjolla opiskelupaikat myös Britanniasta ja Alankomaista. Tällä hetkellä Lontoo tuntuu houkuttelevimmalta, mutta lopullista päätöstä nuorukainen ei ole vielä tehnyt.

Matias Mäkiranta on ehtinyt tehdä paljon muutakin kuin opiskella. Hän on perustanut kaksi yritystä. Toinen yrityksistä tekee verkkosivuja, ja toinen on kesäkahvila Lempäälässä. Kahvilaa tosin pyörittää Mäkirannan veli. Matias on ollut myös järjestötoiminnassa. Hän on ollut nuorisovaltuustossa mukana 13-vuotiaasta lähtien.

Mäkiranta kirjoitti laudaturit pitkästä matematiikasta, historiasta, yhteiskuntaopista, psykologiasta, maantieteestä, kemiasta, fysiikasta, englannista, keskipitkästä ruotsista ja lyhyestä saksasta. Eximia tuli äidinkielestä, mutta siinäkin jäätiin ällästä vain kahden pisteen päähän. Mäkiranta ei ole aikeissa yrittää korottaa arvosanaa uudella kokeella.

- Olisihan se voinut paremminkin mennä, Mäkiranta heittää.

Voit katsoa koko haastattelun alta.

Lue myös: Kuinka käydä koulua kotona? Katso suomalaisen opinto-ohjaajan vinkit onnistuneeseen etäopiskeluun

Kilpailut

Uusimmat