Lunta tai räntää saatetaan saada ihan etelää myöten.
Kirsi Alm-Siira yritti pidätellä nauruaan loppukevennyksen jälkeen.
Jani Toivola on viime vuosina nauttinut hameiden pitämisestä.
Alkon myyjiä on ohjeistettu pyytämään maskin poistoa, kun asiakkaan ikä pitää pystyä varmistamaan.
Minna Parikka kertoo pistäneensä koko elämänsä likoon Tanssii tähtien kanssa -kilpailussa.
Postin nimissä tulevat viestit saattavat jopa ilmestyä samaan viestiketjuun, johon Postin aidot saapumisilmoitukset tulevat.
Taiteilija Johannes Rantapuska asuu kahden viikon ajan 18-neliöisessä lasikuutiossa.
Jotkut päättivät nauttia koronarajoitusten purkamisesta niin pian kuin mahdollista.
Matias Mäkiranta suoritti lukion kursseja jo yläasteella. Nyt hänelle on opiskelupaikat avoinna useassa eri maassa.
Kuntosalikeskus Elixia avaa ovensa perjantaina puolentoista kuukauden tauon jälkeen.
Näyttelijä Kari Hietalahti paljastaa, että Vintiöt-sketsisarjan saama valtava suosio nousi päähän, ja se näkyi sekoiluna ja riehumisena.
Saimi Hoyer kertoo Villa Hintikka -ohjelmassa, millaisia tuntemuksia hän tunsi sairastuttuaan harvinaiseen sairauteen.
Henry Saari haluaa tehdä elämänmuutoksen poikansa takia.
Jo yli vuosikymmenen ajan Suomen suurimpiin poptähtiin kuuluneesta Antti Tuiskusta kertova dokumenttisarja alkaa perjantaina 10. huhtikuuta MTV Katsomossa.
Antti Tuiskun rohkea uutuusbiisi Peto on irti esittelee uudistuneen popparin. Kappale on saanut mukavan vastaanoton radioissa ja siihen kuvattu musiikkivideo on kerännyt maaliskuun alkuun mennessä yli 700 000 näyttökertaa.
Nymfit-sarjan koko tuotantokausi näytetään pääsiäisenä MTV Katsomossa ja AVAlla perjantaista sunnuntaihin.