Kuva: Shutterstock

Morsiamen toiminta häissä sai aikaan tappelun - ymmärrätkö sinä syyn teon takana?

12.01.2020 12:15 - Milena Raappana

Morsian esti teon, joka hänen mielestään olisi pilannut hänen hääpäivänsä.

Häihin liittyy muutamia etikettisääntöjä, joita ei vieraana kannata alkaa kyseenalaistamaan tai uhmaamaan. Näihin kuuluu muun muassa pukeutuminen valkoiseen mekkoon tai kyseenalaisen puheen pitäminen. 

Toisen häissä ei kannata myöskään kosia omaa rakastaan. Eräs morsian kohtasi häissään tällaisen hetken, kun hänen serkkunsa puoliso oli päättänyt esittää suuren kysymyksen juhlien tuoksinnassa.

Morsian kirjoitti tilanteesta Reddit-keskustelupalstalle ja kysyi muilta käyttäjiltä, onko hän toiminut tilanteessa väärin. 

"Hääni olivat syyskuun 21. päivä 2019. Meillä oli kohtuullisen kokoiset häät. Serkkuni (isäpuoleni puolelta - emme ole kovin läheisiä) ja hänen poikaystävänsä olivat seurustelleet alle puoli vuotta tässä vaiheessa. Olin tavannut miehen kerran ennen häitäni, eikä hän koskaan ilmesty perhetapahtumiin. Meillä kaikilla oli hauskaa häissäni. Mieheni ja minä jutustelimme vieraiden kanssa muiden tanssiessa", morsian kirjoitti. 

Hänen mukaansa seuraavassa hetkessä serkun poikaystävä pyysi mikkiä dj:ltä ja kertoi tanssilattian keskellä hänellä olevan ilmoitusluontoista asiaa pyytäen samalla morsiamen serkun luokseen. Morsian tajusi heti, mistä oli kyse. 

"Ryntäsin paikalle ja sanoin 'Ei, kukaan ei mene minulle spesiaalin päivän aikana kihloihin etenkään häävastaanotollani. Voitte mennä kihloihin myöhemmin tänään illalla, mutta ette nyt. Tämä on minun päiväni. Kiitos ymmärryksestä' ja kävelin pois", hän jatkoi kirjoitusta. 

Morsian kuvaili, miten osa hänen sukulaisistaan olivat tuohtuneet hänen toiminnastaan. Hänen serkkunsa oli alkanut puuskuttaa ja hänen tätinsä eli serkun äiti oli haukkunut morsiamen "etuoikeutetuksi kakaraksi". 

"Siitä tuli kauhea tappelu ja he kaikki lähtivät. Äitini, isäpuoleni, isäni ja äitipuoleni ovat kaikki puolellani ja olivat vihaisia, että he ajattelivat olevan ok tehdä se kesken heidän maksamien häiden. Isäpuoleni äiti sanoi minun olevan väärässä ja käski pyytämään anteeksi, kutsua heidät käymään ja antaa serkun poikaystävän kosia. Sanomattakin selvää niin ei käynyt."

Morsian kertoo kirjoituksessaan joulun olleen hirveä. Hänen isäpuolensa sukulaiset eivät huomioineet häntä tai hänen miestään. Hänen serkkunsa ja tämän poikaystävä myös ilmoittivat häidensä olevan 21. syyskuuta 2020 eli samana päivänä kuin morsiamen ja tämän miehen hääpäivä.

"Serkkuni sanoi, että he valitsivat mennä naimisiin ensimmäisenä kihlajaisvuosipäivänään. Miten vain, huolimatta oikeasta syystä, olen silti järkyttynyt. Totta kai isoäitini on todella innoissaan", morsian kirjoitti.

Hän kysyi Reddit-käyttäjiltä, onko hän toiminut väärin, kun ei antanut heidän mennä kihloihin hääpäivänään. Suurin osa on puoltanut morsianta ja sanonut, että "on todella mauotonta kosia toisen häissä". 

Lue myös: Miehen kosinta sai nettikansan hermostumaan: "Hän ei voi olla tosissaan!"

Lue myös: Miehen käytös kosinnan aikana järkyttää - "Tuo on todella oksettavaa"

Lähde: The Sun, Reddit

Kilpailut

Uusimmat